BLACKMORE´S NIGHT: Autumn Sky

Arvio julkaistu Soundissa 9/2010.
Kirjoittanut: Antti Mattila.

Kolmetoista vuotta sitten ilmestyneellä Shadow Of The Moonilla Blackmore vetäytyi rouvineen leirinuotioille, barokkisaleihin ja linnojen puutarhoihin. Biisit ja toteutustapa henkivät lämpöä, kauneutta ja – tämä ansio kuuluu täysin rouvalle – rakkautta.

Arvio

BLACKMORE´S NIGHT
Autumn Sky
Spinefarm

Kolmetoista vuotta sitten ilmestyneellä Shadow Of The Moonilla Blackmore vetäytyi rouvineen leirinuotioille, barokkisaleihin ja linnojen puutarhoihin. Biisit ja toteutustapa henkivät lämpöä, kauneutta ja – tämä ansio kuuluu täysin rouvalle – rakkautta. Sama hehku ja akustisen rämäyttely kestivät pari seuraavaakin levyä.

Autumn Skyhin tultaessa konsepti on kulutettu puhki. Kitara kulkee vanhoja polkujaan ja barokkipillit polkaisisi mielellään suohon. Toki Candice Nightin herkkä laulu kaivautuu edelleen kuin viiltävä veitsi rintakehään, mutta pesää se ei enää sinne tee, biisit ovat liian samantapaisia sykähdyttääkseen.

Blackmore’s Nightin covervalinnat ovat usein kiehtoneet, esimerkiki Red­nexiä vedettiin omiin tarkoituksiin hienosti. Mutta silloin korpeaa, kun mies ampuu ohi: tämän levyn Celluloid Heroes ei yllä lähellekään Juicen maagisesti lukemia Paperitähtiä ja Vandraren, tässä nimellä Journeyman, on vain harmaa todennus Nordmanin kivasta kappaleesta. Kultaa ei vuolla myöskään omasta eikä kansanlaulumateriaalista.

Kohtuullisuudentaju on kuitenkin syytä säilyttää. Ritchie Blackmore on 65-vuotias ja tekee edelleen sydämestään, olipa se musta tai punainen, musiikkia maailmalle. Kovin monta levyä ei enää ole tulossa, joten nyt on käsillä arvokkaita lohkareita koko uran kattavaan palapeliin.

Lisää luettavaa