BOMBAY BICYCLE CLUB: So Long, See You Tomorrow

Arvio julkaistu Soundissa 3/2014.
Kirjoittanut: Antti Granlund.

Arvio

BOMBAY BICYCLE CLUB
So Long, See You Tomorrow
Island

On olemassa yhtyeitä, jotka pysyvät vuosikymmenestä toiseen valitsemallaan uralla. Ja on kokoonpanoja, jotka kehittyvät uuteen suuntaan joko luonnollisesti tai pakottaen. Ja sitten on lontoolaisen Bombay Bicycle Clubin kaltaisia bändejä, joiden uusista albumeista ei koskaan oikein tiedä, mitä on saamassa.

Bombay Bicycle Club on liikkunut ensimmäisen levynsä perinteisestä kitarapopista ensin akustiseen, folkahtavaan ilmaisuun ja sieltä tanssittavaan, elektronisilla vaikutteilla maustettuun indieen. Kehitys on ollut ennemminkin sekavaa kuin luonnollista, eikä yhtye ole pystynyt luomaan itselleen tunnistettavaa identiteettiä. Yleisö on kuitenkin löytänyt bändin, mistä osoituksena on tuoreen So Long, See You Tomorrow’n ykkössija Britannian albumilistalla.

Yhtyeen nokkamies Jack Steadman on kirjoittanut levyn materiaalin matkustaessaan Intiassa, Japanissa ja Turkissa – ja se kuuluu. Yhtyeen uusi soundi on rikas, kaikuisa, kepeä ja vapautunut. Sampleja on napsittu eksoottisen kuuloisista kappaleista, ei kuitenkaan itsetarkoituksellisesti. Ensimmäisillä kuuntelukerroilla hahmottomiksi jäävät sävellykset avautuvat hiljalleen, samalla kun albumin äänimaailmaan pääsee sisään.
Saattaa olla, että Bombay Bicycle Club on viimein löytänyt oman tapansa tehdä musiikkia.

Lisää luettavaa