BON IVER: Bon Iver, Bon Iver

Arvio julkaistu Soundissa 6/2011.
Kirjoittanut: Pekka Laine.

En tiedä, onko aina kovin aiheellista verrata artistin jokaista julkaisua hänen aiempiin tekosiinsa. Bon Iverin tapauksessa on mahdoton olla vertailematta.

Arvio

BON IVER
Bon Iver, Bon Iver
4AD

En tiedä, onko aina kovin aiheellista verrata artistin jokaista julkaisua hänen aiempiin tekosiinsa. Bon Iverin tapauksessa on mahdoton olla vertailematta.
Vuonna 2008 ilmestynyt For Emma, Forever Ago on yksi uuden vuosituhannen hienoimmista poplevyistä, eikä sen jättämä jälki voi olla vaikuttamatta niihin odotuksiin, joita falsettitaikuri Justin Vernonin seuraaviin siirtoihin kohdistuu. Bon Iverin esikoisalbumin samalla kertaa äärimmäisen maanläheiseltä ja täysin epätodelliselta kuulostanut musiikki liikutti, lohdutti ja valoi uskoa popmusiikin mahdollisuuksiin. Ensirakastumisen leimahdus on nyt ohi ja on aika punnita suhteen seuraavaa kehitysvaihetta. Pysymmekö yhdessä?

Bon Iverin musiikin olennaisin voimanlähde on diktaattori Justin Vernonin ääni. Ylimaallisen falsetin ympärille on matkan varrella kertynyt kaikenlaisia popkulttuuriin kuuluvia tykötarpeita. On tarinaa, tyyliä, tuotannollisia ratkaisuja ja muita muotoseikkoja. On luomiskertomus wisconsinilaisesta nuoresta miehestä, joka sydänsurujen murtamana vetäytyy isänsä metsästysmajaan kokoamaan itseään ja tekemään debyyttilevyään. On tuhkimotarina siitä, kuinka epätoivosta ja pettymyksistä alkunsa saaneet Bon Iver -laulut löytävät yleisönsä ja parantavat muitakin kuin tekijänsä. Vahvasti henkilökohtaiset laulut luikertelevat televisiosarjojen ääniraidoille ja rapmoguli Kanye Westin tietoon. Kotikonnuillaan pikkukaupungin liepeillä ja hyvien metsästysmaastojen siimeksessä viihtyvästä Justin Vernonista tulee tähti.

Esikoislevy sai alkunsa eräänlaisena antropologisena kenttä-äänityksenä. Bon Iver, Bon Iver ilmestyy muutaman vuoden myllytyksen jälkeen, omassa uudenkarheassa studiossa nauhoitettuna ja äärimmäisen huolellisesti rakennettuna. Pintatason muutoksista huolimatta kaiken keskiössä on edelleen Justin Vernonin ääni. Iholle tuleva ja samalla sfääreissä liitelevä falsetti on ovi, josta Bon Iverin musiikilliseen maailmaan pääsee sisään. Hänen äänensä näyttää tien halki erityylisten sovitusten ja sama ääni jää kaikumaan kuulijan mieleen sen jälkeen kun viimeiset tahdit Bon Iver, Bon Iver -levystä ovat kadonneet eetteriin. 

For Emma -levyllä Bon Iverin musiikki tuntui siltä kuin olisi selaillut mystistä kuva-albumia, jonka mustavalko-otokset hehkuvat ruskean sävyissä, valon ja varjon leikkinä. Nyt Justin Vernon soittajatovereineen on siirtynyt kirkkaiden värien ja digitaalisen teräväpiirron aikaan. Paikannimien mukaan ristitty laulusarja vie kuulijan matkalle, jonka reittiä lienee turhaa etsiä todellisilta kartoilta. Eiköhän tässä jälleen kerran seikkailla taiteilijan pään sisällä.
Tutkimusretki on soinnillisilta puitteiltaan muhkea, teatraalinen ja jopa mahtipontinen. Nyky-Bon Iverin musiikilliseen keinoarsenaaliin kuuluvat fanfaarimaiset puhallinkuviot, jytisevät rummut, 1980-lukulaisesti kuulaina pulputtavat AOR-syntikat ja aavemaisesti ujeltava steel-kitara. Äänikuva on kristallin kirkas.

On makuasia, kokeeko Bon Iverin aikaisemman lievästi tomuisen ja usvaisen sointimaailman vai korskeammalla arkkitehtuurilla sommitellun version läheisemmäksi. Levyn päättävä Beth/Rest lirvahtaa ainakin omassa tajunnassani epämiellyttäville taajuuksille. Miami Vice/Peter Gabriel/Disney-soundtrack -mielleyhtymät ovat jollekin mannaa, itselleni eivät.

Bon Iver, Bon Iver -albumin ironia on siinä, että sen kaikissa kappaleissa kuuluu aherruksen ja loputtoman sommittelun jälki. Ja kuitenkin kaikki tuo on silkkaa somistusta, pieniä mausteripauksia itse substanssin pinnalla. Kun Justin Vernon laulaa ensimmäisen äänen levyn avaavassa Perth-kappaleessa, kuulija on hypnotisoitu ja hänen hyppysissään. Minulla ei edelleenkään ole aavistustakaan, mistä hän kirjaimellisesti ottaen lauluissaan puhuu. Olennaista on se, että Vernonin lauluissa välittyvässä emootiossa on jotakin täysin poikkeuksellista. Ne saavat tuntemaan.

Justin Vernonin ääni soi vahvasti kerrostettuna ja ajoittain reippaastikin manipuloituna. Se toistuu kappaleesta toiseen samankaltaisena, toistaen samanlaisia sävelkulkuja. Keinoja kaihtamaton ja teknologiaa pelkäämätön asenne, oikeanlainen toisto ja rajoittuneisuus on osa Vernonin suuruutta laulajana.

Samojen taiteellisten voimakeinojen häikäilemätöntä ja lähes loputonta jankkaamista kutsutaan tyyliksi. Kaikilla suurilla poplaulajilla on oma ainut­kertainen tyylinsä. Bon Iver -päällikkö Justin Vernon kuuluu tähän harvalukuiseen joukkoon.

Lisää luettavaa