BRUCE SPRINGSTEEN: The Album Collection Vol. 1: 1973–1984

Arvio julkaistu Soundissa 12/2014.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

BRUCE SPRINGSTEEN
The Album Collection Vol. 1: 1973–1984
Sony

Syyskuussa 65 vuotta täyttänyttä Bruce Springsteeniä juhlitaan uusimalla neljän vuoden takaisen koosteboksin levyllinen sisältö kohennettuna laitoksena. The Album Collection Vol. 1: 1973−1984 sisältää Springsteenin seitsemän ensimmäistä albumia uudelleenmasteroituina ja alkuperäisiä vinyylejä jäljitellen pakattuina. Bonusraitojen sijasta mukana on lähinnä lehtileikkeistä koottu monikymmensivuinen kirjanen.

Kahdella ensimmäisellä albumillaan Greetings From Asbury Park, N.J. (1973) ja The Wild, The Innocent & The E Street Shuffle (1973) Springsteen ei tehnyt vaikutusta ostavaan yleisöön. Useat lauluista kelpasivat silti hengästyttävyydestään ja tekstiensä uuvuttavasta monisanaisuudesta huolimatta muiden artistien levytettäviksi. Manfred Mann’s Earth Band levytti peräti kolme debyytin lauluista.

Aluksi median etsimien uusien Dylan-kokelaiden joukkoon niputettu Springsteen löysi Born To Runilla (1975) lopulta toden teolla itsensä ja suosion. Kellopeleineen lähes spectoriaanisesti turboahdettua levyä seuranneet Darkness On The Edge Of Town (1978) ja erityisesti tupla-albumi The River (1980) olivat kuitenkin kiinnostavampia töitä. Samalla ne sinetöivät Springsteenin maineen cruisailua ja autoja rakastavan lauluntekijän ohessa myös vähempiosaisten amerikkalaisten puolesta puhuvana työväenluokan sankarina.

Nebraskalla (1982) Springsteen esittäytyi viimein paljaimmillaan. Akustisen kitaran kanssa oli luontevaa tilittää tien päällä olemisen rinnalla myös katkeransuloisia ja traagisiakin nuoruusmuistoja Open All Nightin karhean sähkökitaran herättäessä lopulta henkiin chuckberryisen rock’n’rollin.

Jatkoa lupaavasti nimetty The Album Collection Vol. 1: 1973−1984 päättyy Springsteenin suurimpaan menestykseen. Born In The U.S.A. (1984) kiteytti komeasti amerikkalaista kulttuuria, mutta puhtaasti musiikillisista syistä albumi on ainakin allekirjoittaneen levyhyllyn vähiten kuunneltua Springsteeniä. Max Weinbergin rummut läiskivät ajan hengelle uskollisen tylsästi ja hartiavoimin soitetun rockin ikävyys huipentuu albumin suurimpaan hittiin Dancing In The Dark. Päätösraita My Hometown antaa onneksi lupauksen paremmasta jatkosta.

Lisää luettavaa