Vuoden 2005 The Poison yllätti kiihkeydellään ja rämäpäisyydellään. Bullet For My Valentine iski mahtavaa tulevaisuutta povaavat kortit tiskiin debyytillään. Tulevaisuus sai kolauksen Scream Aim Firella (2008), jolla walesilaiset taantuivat 1980-luvun idoleille kumartavaksi jokamiehen hevibändiksi. Levyllä oli hetkensä, mutta jo tuolloin oli selvää, että samanlainen pudotus kolmoskiekolle tietäisi vaikeuksia.
Onko Feverissä aineksia viemään bändi seuraavalle tasolle? Mitä enemmän levyä kuuntelee, sitä selvemmältä vastaus tuntuu: eväät eivät taida riittää. Aivan kuten edeltäjänsä, Feverin parasta antia ovat elävöittävät kikat, pienet sävellykselliset yksityiskohdat, jotka antavat bändistä kekseliään vaikutelman. Koko biisi ei läheskään aina yllä yksityiskohtien tasolle eivätkä ideat riitä koko levyn kuljettamiseen. Bullet For My Valentinesta onkin tulossa bändi, joka säväyttää vain ajoittain kokonaisuuksien turmeltuessa harmauteen. Siis enemmän single- kuin albumibändi, mikä taatusti kirvelee, kun hevin perinteet velvoittaisivat pärjäämään levymitassa.
Feveriltä hyppää Megadeth-aloitusriffiä, Maiden-väliosaa ja puoliballadia puolitehoilla. Raaemmat, thrashimmät osuudet tuntuvat teennäisiltä, samoin kuin tuplaavat huudot melodisen laulun päälle ja jälkeen. Ääripäät ovat liian leveällä bändin hallitsemaan alueeseen nähden. Tästä huolimatta Fever on
kohtuullisen onnistunut, välillä innostava ja livesettiin uusia tornadoja tuottava levy.
Asemat säilyvät ja tosifanit pidetään tyytyväisinä. Valtavalla markkinoinnilla ja kahden vuoden kiertueella uusiakin ihmisiä tavoitetaan, mutta musiikki yksin ei siihen riitä. Ilotulitus taitaa jäädä tussahdukseksi.
