Joskus kauan, kauan sitten musiikkia tallennettiin mustille vinyylilevyille. Tuolloin näitä noin puolen tunnin mittaisia levyjä olisi kutsuttu long playereiksi, mutta nyt ne ovat ties mitä välijulkaisuja.
Calexicon ja Iron And Wine -heppu Sam Beamin yhteistyö on korkeintaan osiensa summa. Se ei kipinöi eikä räisky, vaan vie turvallisesti perille. Partapeikko-Beam kuiskii uneliaat laulunsa läpi samettisella äänellään ja Calexico myötäilee melodioita, kuten parhaaksi näkee. Ilman terävästi viiltäviä trumpetteja levy olisi liiankin pumpulinen. Ehdottomasti parasta tässä julkaisussa ovat Beamin hyvän ja pahan perässä harhailevat, erittäin elokuvalliset tarinat.
Grandaddy uskaltaa räimiä myös hieman rempseämmin, mutta osuu sekin vain maalitaulun laitamille. Kiva progressiivinen ote ja yllättävät soundiratkaisut, kuten Pull The Curtains -rockin sähkörumpufilli, piristäisivät kokonaisuutta, jos sellainen näistä biiseistä muodostuisi. Irrallisilta lauluiltahan nämä tuntuvat, mutta Jason Lytlen johtaman yhtyeen ELOa, Fleetwood Macia ja Pixiesiä sotkevassa ominaissoundissa on aina jotain hyvin viehättävää. Ja toki Lytlekin kuuluu nykyrockin kiinnostavimpiin tekstittäjiin.
Nämä kaksi eivät missään tapauksessa ole tekijöidensä parhaita levyjä, vaan enemmänkin todistuskappaleita amerikkalaisen vaihtoehtorockin eliitin ahkeruudesta. Toki tällaisiakin saa julkaista, kunhan se ei tule tavaksi.
