Charles Bradleyn vahvin ase on teeskentelemättömyys. Hän ei näyttele soul-laulajaa. Bradley ON soulmies. Läpeensä ongelmallinen käsite ”aitous” ei ole tämän kovan onnen sankarin yhteydessä niin korni kuin normaalisti. Kuusikymppisenä läpimurtonsa tehnyt Bradley on 1960-70-luvun soulin kultakauden autenttinen kasvatti. Hänen laulunsa on gospelin raakuutta ja ylitsepursuavaa tunnehyökyä tulvillaan. Liki suodattamaton emotionaalisuus ja kiihko on suora leikkaus Otis Reddingin ja James Brownin aikaan, jolloin soul oli mustan Amerikan ääni.
Daptone-yhtiö on antanut traagiselle sankariraakkujalle saman retropaketoinnin kuin suurimmalle tähdelleen Sharon Jonesille. Lievästi lihavoitettu klassinen soul-funk-tyylikkyys antaa Changes-albumille ryhdikkään ilmeen. Samalla tiukkapipoinen purismi litistää alkukantaisen solistin formaattiin. Bradleyn paatoksellisen julistuksen voisi hyvin kietoa hieman arvaamattomampaan ja tiukemmin urbaanin musiikin nykytodellisuudessa kiinni olevaan kuosiin. Silti hän kuulostaisi edelleen aidolta kakkosdivarin soul-löydöltä, joka tuo tärkeän viestin suoraan alkulähteeltä.
On kuvaavaa, että ennakkokohinaa herättänyt Black Sabbath -cover Changes on levyn ylivoimainen tähtihetki tyylimukaelmien seassa. Charles Bradleyn sielukkuus säteilee komeassa balladissa hieman yllättävämmässä valossa.
