CHILDREN OF BODOM: Hate Crew Deathroll

Paljon on ollut puhetta siitä, että melodisella laululla terästettynä Bodom olisi jo Saksan kuningas ja Japanin keisari. Paskaa. Suomen Ted Bundy saa riittää ulkomaan tsaareillekin. Jos Bodomin keulille vedettäisiin joku yhtä pätevä kaveri kuin Rhapsodyyn tai Sinneriin, oltaisiin yhtä kaukana totuudesta kuin väitteessä, että neitsyt voi saada lapsen.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy hiton tyylikkäisiin biisinnimiin: Needled 24/7, Sixpounder, Angels Don't Kill, Triple Corpse Hammerblow. Tässä on nyt jotain erikoista. Allekirjoittanut oli jo vähän kyllästynyt Bodomin kilahteleviin koskettimiin ja samanlaisiin ratkaisuihin, mutta Hate Crew Deathroll muuttaa kaiken: Bodomin parasta biisiä koko saatanan levy! Pakko tunnustaa, että normaali arviosessioon varattu punkkupullo ei riittänyt tätä levyä luodatessa alkuunkaan. Chokehold – kellariin! Lil' Bloodred Ridin' Hood – kellariin!

Needled 24/7 avaa pelin kitarajutuilla, jotka tuovat mieleen In Flamesin äpäräversion. Melodiat ovat entistä tärkeämmässä asemassa, vaikka täyttä turmelusta ja mättöä syötetään edelleen. Sixpounder on Bodomin Sad But True, hitaampi ja raskaampi irvistely, jolle voi saman tien toivottaa onnea livesettiin. Sormet pukinsarville napauttaa se, että Hate Crewlla mennään välillä hyvinkin thrasheissä kuvioissa. Esimerkiksi Chokeholdin kitarat rapsuttelevat kuin Never, Neverlandin aikainen Annihilator. Angels Don't Kill luo kuitenkin vastapainoa. Hiton kaunis, mutta kaikessa raskaudessaan tinkimätön biisi: nätti kuin mustuneet siivet lepattaen alas putoava kaunokainen. Siis jumalaisen kauniita liikkeitä tekevä, syntiin langennut olento.

Jos nykymetallissa jotakin menneisyydestä kaivataan, niin pätevää, paikkaansa puolustavaa sooloilua. Tällä levyllä Bodom vetää niin rajuja metallisia kitara- ja kosketinjuttuja, että näitä jätkiä olisi 80-luvulla huudettu kilpaa Megadethiin, Testamentiin ja Exodusiin. Mutta ei olisi kannattanut lähteä. Menneestä muistuttavat myös jouhevat temponvaihdot. Bodom mullistaa usean biisin kulun yllättävällä, mutta poikkeuksetta toimivalla vauhdinjaolla. Hirvittävä draivi päällä koko ajan.

Children Of Bodom on siinä mielessä merkittävä bändi, että se on parantanut koko ajan. Ensimmäisellä levyllä sen taituruus ja tyyli yllättivät, mutta jokainen julkaisu siitä lähtien on ollut liike eteenpäin. Nyt aletaan olla huipulla, sillä tällä levyllä soittaa itsensä tunteva porukka, jolla on uskallusta tehdä epätavallisia ratkaisuja. Jos kehitys jatkuu tällaisena, pelottaa ajatellakin mihin poppoo yltää viidennellä levyllään. Tämä kaikki voi kuulostaa pelkältä hypettämiseltä, mutta uskokaa pois, tykkäsin edellisestäkin levystä tosissani. Hate Crew Deathroll on vielä paljon parempi.

Jos tämä olisi ilmestynyt joulukuussa, tässä olisi ollut vuoden 2002 albumi. Toivotaan, että rekka tuo kaljaa ovelle seuraavankin levyn sessioihin.