CHILDREN OF BODOM: Hatebreeder | Soundi

CHILDREN OF BODOM: Hatebreeder(Spinefarm)

Bodom-järven viisikko oli jo debyyttinsä ilmestyessä valmiissa kunnossa, mutta ahkera keikkailu pitkin Eurooppaa on hionut yhtyeestä entistäkin tiukemman. Se kuuluu myös yhtyeen toiselta levyltä. Perinteinen heavy ja kalmametalli ovat edelleen musiikin keskeisimmät ajatukset, joskin COB hallitsee klassisen musiikin vaikutteiden ymppäämisen biiseihin keskimääräistä paremmin. Olisiko juuri klassisen musiikin ansiota, että COB pystyy esittämään melodisissa kappaleissaan sellaisiakin rakenteita, joita monet muut eivät välttämättä edes osaa kokeilla. Espoon pojat ovat saaneet syystäkin hyvän jalansijan metallimarkkinoilla. COB on erittäin taitava ja juuri sopivasti omaperäinen. Siksi norjalaisten mestareiden on syytä alkaa vilkuilla olkiensa yli telttaretkillään. Sapeli viuhuu Suomen suunnasta vinhaa vauhtia.

Arvio julkaistu Soundissa 04/1999

Tähän liittyvät jutut

Nightwishille kaksi megakeikkaa – Ratina ja Laulurinne täyttyvät ensi kesänä

Keväällä julkaistavaa uutta albumiaan viimeistelevä Nightwish soittaa ensi kesänä kaksi isoa keikkaa Suomessa.

Children Of Bodom lisää keikkoja Suomessa!

Mikäs sen parempi tapa sulattaa joulukinkut tai juhlistaa uutta vuotta kuin käydä kunnon metallikeikalla.

Alexi Laiho kommentoi asiallisesti, Machine Head -pomo veti herneet nenään

Kuten Soundikin taannoin uutisoi, Machine Headin ja Children Of Bodomin Yhdysvaltain-kiertue peruuntui (ja perujana oli Machine Head).Alexi Laiho kommentoi tuolloin tilannetta täydellisen rauhallisesti, tähän tyyliin: "I will not go into details on why or what happened, but I need you, my friends, to know that this had nothing to do with me or Children Of Bodom. But hey, you know what? Shit fuckin' happens, life goes on, and at least now we have an extra month and a half to write new COB shit.

Children Of Bodom jäi "työttömäksi" - asialla Machine Head

Children Of Bodomin piti aloittaa Yhdysvaltain-kiertue Machine Headin, Epican ja Battlecrossin kanssa kohtapuoliin, mutta eipähän suomalaisbändin lopulta tarvitsekaa lähteä USA:han.Rundi on nimittäin peruttu Machine Headin toimesta. Sanoo Children Of Bodom:"Hate Crew! We are super bummed to announce that our scheduled North American tour with Machine Head, Epica and Battlecross has been shut down by Machine Head. Apparently MH has to finish working on their new album, so they've chosen to postpone this scheduled tour, even though it was just two weeks away.

Alexi Laiho: Matofarmin isäntä?

Metal Hammer -lehti kysyi äskettäin Aleix Laiholta "ikimuistoisinta huhua ikinä". Piakkoin Yhdysvaltoja Machine Headin kanssa kiertävä Bodom-pomo kertoikin mainion tarinan.- Kuulin kerran, että minä olen osallisena tequilaa valmistavassa yhtiössä ja minä olen vieläpä se kaveri, joka vastaa pulloihin laitettavista madoista. Tarinan mukaan minulla on suuri matofarmi, josta pidän huolta "vapaa-ajallani"... Mistä nämä jutut oikein tulevat, Laiho nauraa.

His Infernal Majestyn uuden vuoden bileet - kova kattaus luvassa

HIM juhlii tulevan Helldone-festivaalin myötä 15-vuotista uuden vuoden perinnettään.Piletit tulevat myyntiin 8. syyskuuta ja lippukauppa tuleekin käymään muakvan kuumana, sillä luvassa on seuraavanlaisia iltamia:29.12. Paradise Lost (UK), The 69 Eyes + special guest30.12. Children Of Bodom, Reckless Love + special guest31.12. HIM + special guestSpecial guestien varmistumista odotellessa siis... Ville veikkaus: The Local Band?

Nyt se selvisi: Children Of Bodom onkin powermetalia!

Miten me Soundissa olemmekin aina ajatelleet, että helsinkiläisrykmentti Children Of Bodomin omaperäinen musiikkityyli liikkuu jossakin kokeellisen thrashmetalin, neoklassisen kitaroinnin ja melodisen deathmetalin välimaastossa?No, amerikkalaisyhtye Machine Headin laulajakitaristi Robb Flynn kertoo meille totuuden: "I am stoked that we were able to join up with our friends in Children Of Bodom, one of the premier power metal bands of our time!"Julkilausuma liittyy siihen, että Children of Bodom lähtee lokakuun alussa USA:n-kiertueelle Machine Headin, Epican ja Battlecrossin kanssa.