Olisi kamalaa, jos näin uskaliaalla otsikolla varustettu levy olisi lattea ja tavanomainen. Onneksi Vapaa ja yksin on albumina kaikkea muuta kuin arkinen rutiinisuoritus.
Viime vuonna ilmestyneeseen Alkovi-debyyttiin ja joka tötterössä pauhanneeseen Mun koti ei oo täällä -hittiin verrattuna Chisu on artistina seestyneempi ja rennomman oloinen. Sanomisen tarve ja ideoiden virta ei ole yhtä hektistä sorttia, mistä seuraa pelkästään hyvää. Hienosti soittavan bändin tuella toteutettu kokonaisuus esittelee kiistattoman lahjakkuuden, jolla on aiempaa enemmän sanottavaa, ja jolta ideoitakin tuntuu tulevan virtanaan.
Jostakin syystä perinteisemmin sovitettu Vapaa ja yksin kuulostaa konesoundein säksättänyttä edeltäjää modernimmalta poplevyltä. Chisu liikkuu nykyaikaisen popilmaisun ytimessä hieman samankaltaisessa hengessä kuin PMMP. Musiikillisten yhtymäkohtien sijaan voisi puhua asennetason sukulaisuudesta näiden kahden aktin välillä.
Luovuutta, helppotajuisuutta, yllätyksellisyyttä, monitasoisuutta ja selkeää iskevyyttä ei ole helppo leipoa samaan pakettiin. Tummissa vesissä uivasta melodraamasta leikkisiin rallatuksiin viehättävällä helppoudella leikkaava Chisu onnistuu yhdistämään persoonallisen itseilmaisun vahvaan popsensibiliteettiin. Hänen touhuistaan tekee kiinnostavia myös tiettyjen dramaturgisten siirtojen yllä leijuva riskinkäry. Etsijät-kappaleen eeppisistä tunnelmista Saaliit-rallin puolidorkaan renkutukseen loikkaava artisti-tuottaja-lauluntekijä ei ainakaan pelaa varman päälle.
Sitä paitsi Chisu laulaa kuin enkeli.
Soundi pirautti Chisulle ja kyseli kuulumisia
Uuden Vapaa ja yksin -levysi nimessä on pientä ”statementin” makua. Miten päädyit näin jykevään nimeen?
– Halusin ensinnäkin, että nimi on pysäyttävä. Halusin myös, että levyn maailma kuvastuu otsikossa – sekä teemallisesti että oikean fiiliksen tasolla. Kirjoitin itse asiassa tuon sanaparin tämän vuoden alussa mustaan kirjaan, jonne aina kirjailen kaikenlaisia asioita ja ajatuksia. Vapaa ja yksin – ne on sanoina ja ajatuksina lähellä toisiaan. Jos olet vapaa, olet yksin – irti kaikista sitoumuksista.
Olet kiitoslitanioiden päätteeksi kirjannut levyn kansiin ajatuksen, joka näyttää jonkinlaiselta kaiken kokoavalta motolta. Kiität musiikkia, joka ”antaa aina sen verran, mihin olet valmis”. Mitä tarkoitat sillä?
– Se tarkoittaa sitä, että rinnastan musiikin johonkin jumaluuteen tai vastaavaan – elämään, universumiin. Kun me pienet ihmiset lauletaan ja soitetaan täällä, niin me jollakin tavalla resonoidaan sellaisen universaalin asian kanssa, jota jotkut ihmiset kutsuvat jumaluudeksi.
– En kuulu kirkkoon ja olen kai ateisti, jos näin halutaan sanoa. Mutta kuitenkin haen koko ajan selityksiä ja vastauksia elämän ja maailman tarkoitukselle. Musiikki on yksi keino hakea yhteyttä niihin asioihin, jotka tässä maailmassa eniten liikuttavat ja koskettavat minua. Se on ystävä ja lohduttaja, joka ei koskaan anna liikaa tai liian vähän.
Musiikissasi on kiinnostavasti läsnä kaksi erilaista ulottuvuutta. Toisaalta lauluissa on vahvaa heittäytymistä ja antautumista musiikin vietäväksi, toisaalta ne ovat äärimmäisen hallittuja ja selkeitä esityksiä. Mistä tällainen emotionaalisen vapautuneisuuden ja tiukan kontrollin tasapaino syntyy?
– Luulen, että itse sävellyksissä toteutuu se heittäytymispuoli aika vahvasti. Olen ihmisenä sellainen, että haluan fiilistellä asiat ihan tappiin aina. Monet noista lauluista on tehty niin, etten todellakaan ole alussa alkanut miettiä mitään aihetta tai lopputulosta, johon pyrin. Olen antanut laulun tulla sellaiseksi kuin se tulee. Jotkut kappaleet on tehty päivässä todella intensiivisessä prosessissa ideasta levytettyyn demoon.
– Jälkeenpäin minunkin on vaikea sanoa, missä kohdin olen tehnyt tietoisen päätöksen vai onko alitajunnasta pulpahtanut joku yllättävä asia biisiin. Haluan pitää prosessin tuollaisena ja ronkkia niitä alitajunnan hämäriä vesiä. Mutta tekstien kanssa olen tietoisesti pyrkinyt sellaiseen selkeyteen. Kävin niitä läpi ja puhuin sanoja ääneen, en laulanut vaan kerroin ihan niin kuin tässä sinulle. Halusin, että niissä on järki – ei mitään hämärää möhnää. Ne on tavallaan kuin leffakäsikirjoituksia, jotka etenevät loppukohtaukseen ja siellä juoni paljastuu. Mutta se ratkaisu onkin aivan muuta, mitä kaikki odottivat.
