Chyde on tehnyt todella pitkän päivätyön suomalaisen räpin saralla, sekä sooloartistina että osana Ritarikuntaa, ja keikka- sekä radio-dj:nä. Chyden uusin on mahtavalla tavalla rento ja vanhanaikainen levy. Sitä on nautinto kuunnella.
Kuilun partaalla käsittelee enimmäkseen aika arkisia ja pieniä asioita: vanhoja koulukavereita, joilla loppui löpö kesken, Southern Comfortin juomista ginger alen kera, Turkua, elämänhallintaa, Raappanan ja Veritas-stadionin kaltaisia hienoja asioita elämässä. Chyde saa sanoilla leikittelevän tyylinsä kuulostamaan helpolta. Sitten tulee joku Hammastahnatuubiboogien tapainen nimienpudottelu-freestyle ja muistuttaa taas, miten pitkään mies on tätä tehnyt ja millä tasolla. Tulee mieleen R.E.M.in It’s The End Of The World As We Know It (And I Feel Fine).
Menty on esittelee miten hienosti Chyden ja pitkäaikaisen Ritarikunta-kumppanin Lempi-Joen yhteispeli toimii. Vierailijoista Klaus Kustaan lapsuudenmuisteluvärssy Auranrantasagassa on kovin. Klaus Kustaa saisi muutenkin olla maailmassa enemmän äänessä.
Taustat on tehty maukkaasti vähistä elementeistä. Ikoniset Roland-rumpukonesoundit ovat kohdillaan.
