Clipsen kauan odotettu toinen lp Hell Hath No Fury on kylmäverinen, pelkistetty ja sanalla sanoen ytimekäs esitys, jonka toteutus biiteistä riimeihin ja kadensseista teemoihin pelkistyy harvinaislaatuisen yksilölliseksi ja valmiiksi albumikokonaisuudeksi. Pusha T ja Malice ovat karismaattisimmillaan: he vuorottelevat eleettömästi, artikuloivat charmikkaasti ja virtaavat säkeistö toisensa perään häikäisevän linjakkaasti. Taustan muodostaa yksitasoisin ja riisutuin Neptunes-tuotanto, joka kannattelee uskaliasta ja röyhkeää, sulavaksi hioutunutta tyyliä.
Ensi kuulemalla levy vaikuttaa tiheydessään monotoniselta, lähes keskeneräiseltä, mutta ajan myötä musiikki sävyttyy ja murtuu laajakuvafantasiaksi; hustler-kuvakielestä nouseva sanoitus paljastaa sisäiset jännitteensä muotoutuen mieleen painuvaksi tarinaksi taistelusta, joka ei näytä koskaan päättyvän. Kokaiinikauppa näyttäytyy huippuineen ja suvantoineen, ja veljekset alleviivaavat onnistunein sanavalinnoin harjoittamansa liiketoiminnan anteeksiantamattomuuden ja välttämättömyyden.
Pusha T ja Malice nauttivat tunteettomasti ja hedonistisesti rikollisen toiminnan tuomasta varallisuudesta, mutta näkevät seuraavassa hetkessä painajaisia vainoharhaisuudesta, vahinkolaukauksista, elinkautisista ja tuskasta, jonka kanssa heidän äitinsä joutuu elämään. Moraali astuu kuvaan, ja huumekaupan rinnastuessa musiikkibisnekseen vaikutelma kiteytyy. Tarkkaavaiselle kuulijalle kirkastuu, kuinka perustavanlaatuisiin kysymyksiin verettömyydestä ja materialismista syytetty Clipse viime kädessä pureutuu.