Tämä monien hevibändien matkassa kiertänyt hiphop-projekti kulki edellisellä Absence-levyllään (2004) yhden tien loppuun. Eivät särössä uitetut äänivallit voineet siitä enää mihinkään kasvaa.
Pinnallisesti tarkasteltuna uusin on radikaali irtiotto. Särövallit ja ruvella hakkaavat rummut loistavat poissaolollaan. Taustalla puksuttavat tutunoloiset hiphop-biitit, päällä Dälek artikuloi verrattain rauhallisesti.
Todellisuudessa Abandoned Language on rakennettu samoista palikoista kuin edeltävätkin levyt. Nyt nuo riitasoinnuista sisään ja ulos uivat äänet on vain jätetty puhtaaksi. Se oli loistava päätös. Häiriintyneisyys ja vieraantuneisuus korostuvat hienosti, kun päällä ei enää ole huomiota monopolisoivaa vallia. Se antaa tilaa ja sitä tilaa myös käytetään: ihmisääniä pieninä klustereina, jousia, synamattoja, rahinoita, pientä hälyä, luupattuja ja välillä muodottomaksi väännettyjä soitinluuppeja…
Tämän vahvan levyn kaksi kiintopistettä löytyvät keskivaiheilta. Lynch on kuin todella höyryinen impro-orkka Psyko-elokuvan suihkukohtauksen kimpussa. Starved For Truthissa edestkaisin uivat urku- ja saksofoniriffit luovat matalapainetta, loppua kohden mutatoituen. Biittikin yrittää jatkuvasti eksyttää, siinä kuitenkaan onnistumatta. Genre venyy, mutta ei hajoa. Edellisessä se oli jo heitetty yli laidan.
Abandoned Language on jo yksi vuoden levyistä. Tämä orkesteri ei petä. Levy vaatii keskittynyttä kuuntelua, mutta palkitsee hienolla reunalla seisoskelun tunteella.
