DARK FILTH FRATERNITY: Revolution Design

Arvio julkaistu Soundissa 1/2016.
Kirjoittanut: Henri Eerola.

Arvio

DARK FILTH FRATERNITY
Revolution Design
Animalhouse

Lahtelainen kvartetti Dark Filth Fraternity ei pidä kiirettä. Edellislevystään kun on vierähtänyt yli seitsemän vuotta. Tämä ei silti haittaa, sillä yhtyeen persoonallinen hybridi Kyussin aavikkohuuruilua ja Alice In Chainsin rouhimista ja melodiatajua oli vertaansa vailla jo ensilevyn The Book Of Clear Light (2006) aikaan, eikä varteenotettavia haastajia ole sittemmin ilmaantunut sen enempää koti- kuin ulkomailta. Viimeistään Breath Againin (2008) kaiken kattava syvällisyys sai rinnalla jolkottaneet kymmenet stoner-ryhmät kuulostamaan apukoululaisilta.

Matka ei ole kuitenkaan ollut helppo. Dark Filth Fraternityn ongelma on aina ollut hankalasti sanoiksi puettava konsepti. Musiikkinsa ydin nojaa laulun että kitaraharmonioin ihon alle valuviin melodioihin, joista on alusta asti kuulunut Jerry Cantrellin vaikutus. Riffeissäkin löytyy, ja jos pitkällinen kypsyttely toisi aina tämän kaltaisia merkkipaaluja, soisi jokaisen esittävän taiteilijan istuvan ideoidensa päällä. Ihokarvamittari ei petä tälläkään kertaa.

Revolution Design ei ole ainoastaan paras DFF-albumi tähän mennessä, mutta myös tärkeä tekijä harjoittamansa tyylilajin laitumilla. Se on valloittava trippi niille, joiden mielestä 90-luvun grungen autenttiselle tunnelmalle on aina tilausta, ja joiden mielestä nykymuotoinen Alice In Chains soutelee liian raskailla vesillä. Out of fashion since 2004.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa