THE DATSUNS: Deep Sleep

Arvio julkaistu Soundissa 10/2014.
Kirjoittanut: Antti Granlund.

Arvio

THE DATSUNS
Deep Sleep
V2

Kuinkahan usein perinteisen rokkenrollin tekijät kaihoavat takaisin menneille vuosikymmenille? Siihen aikaan, jolloin kukkoilevat maneerit vielä purivat, kitarasoolot saivat aikaan hurraa-huutoja, saatanalliset säkeet kauhistuttivat yhteiskunnan konservatiivisinta laitaa ja koko touhu tuntui mysteerisen vaaralliselta.

Nykyään, nimittäin, kun rock on riisuttu kaikesta edellä mainitusta, jäljelle on jäänyt vain musiikki. Ja se taas ei riitä, vaikka kuinka haluaisi.

Kun vuosituhannen alussa puhuttiin The New Rock Revolutionista ja perinteisen kitaramusiikin uudesta tulemisesta, uusiseelantilainen The Datsuns nostettiin yhdeksi rock’n’rollin pelastajaksi. Kovaäänisesti riffittelevää autotallirokkia soittanut bändi nousi jopa Brittien albumilistan top 20:een. Ajat ovat muuttuneet, mutta The Datsunsin ideologia ei − vaikka musiikillisesti Dolf de Borstin poppoo onkin siirtynyt lähemmäksi vanhaa kunnon heavyrockia, sitä Black Sabbath -vaikutteista 70-luvun versiota.

The Datsunsin kuudes studioalbumi Deep Sleep jytisee niin sanotusti kivasti. Soundi on mukavan orgaaninen, vanhan liiton riffit soivat komeasti ja muutamaan otteeseen jopa melodiat hurmaavat. Silti tämä on vain musiikkia käännynnäisille, lisää sitä samaa, jota genren superbändit tekivät aikanaan paljon paremmin.

Lisää luettavaa