DAVE LINDHOLM: Lähes 50

Joskus muinoin uskottiin, että rock-muusikoiden ura olisi ohi viimeistään heidän täytettyään 30 vuotta. Ajatus viisikymppisistä rockareista kuulosti vitsiltä.

Dave Lindholm ei kuulosta eikä näytä vitsiltä. Alusta asti omia polkujaan tallannut artisti, joka ennen tunnettiin nimellä Isokynä, on saanut aikaan upeaa jälkeä, johon ajan hammas ei ole pystynyt. Lähes 50 on rajattu Lindholmin suomenkieliseen tuotantoon. Se on viisas teko, sillä näin kokonaiskuva säilyy eheämpänä, mitenkään miehen englanniksi laulamia levytyksiä väheksymättä.

Varhaisten albumien laulaja-lauluntekijämateriaali kuulostaa yhä tuoreelta. Dave on usein liikkunut niin lujaa, että osa yleisöstä ja kriitikoista ei ole pysynyt perässä. Tässä hän muistuttaa esikuvaansa Dylania, vaikka onkin liian omaleimainen joutuakseen kärsimään korneista ”Suomen se ja se” rinnastuksista. Aikanaan mollattu albumi Musiikkia, jolta tällä kokoelmalla on mukana muun muassa pitkä ja hämmästyttävä Kuinka yö meni pois on myös osoittanut kestävyytensä.

Tekijämiehen myöhemmän kauden laulut eivät kalpene varhaistöiden rinnalla. Esiintymislavalla Lindholmin laulut ovat eläneet levytyksistä irrallaan. Tällä levyllä kuultava ”direstraitsbluesversio” Pieni ja hento ote -standardista on yhtä vaikuttava tulkinta kuin alkuperäinen jousisovituskin. Paikallisradioiden myötä Lindholm sai jopa joitakin radiohittejä, mutta niilläkin hän kuulosti myönnytyksiin sortumattomalta itseltään. Jopa parin vuoden takainen Hieno Loma voittaa puolelleen, vaikka se sisältää kaikki korniuden ainekset.

Tuplan aloittaa ennen julkaisematon Menneisyys, ilmeisesti Punainen + -levyn outtake, joka mahtipontisuudessaan istuu hyvin juhlakokoelman avaukseksi. Pisteeksi pantu Kävellään taas on rennomman pään Lindholmia. Kaikki siinä välissä on myös Dave Lindholmia, hänen sormenjälkensä on tunnistettavissa jokaisessa biisissä. Ja sormenjälkiä ei kovin helposti väärennetä.