DAVID BOWIE: Hours…

Arvio julkaistu Soundissa 10/1999.
Kirjoittanut: Petri Silas.
Henkilökulttiaan jo 30 vuoden ajan kaikin taiteen keinoin vaalinut David Bowie turvautuu tuoreimmallaan akuutista ideavajeesta kielivään keinoon. Hän palaa juurilleen. Poissa ovat sekä drum'n'bass -flirttailut että muutkin 90-lukuisen cyberkulttuurin häiveet.

Arvio

DAVID BOWIE
Hours...
Virgin

Henkilökulttiaan jo 30 vuoden ajan kaikin taiteen keinoin vaalinut David Bowie turvautuu tuoreimmallaan akuutista ideavajeesta kielivään keinoon. Hän palaa juurilleen. Poissa ovat sekä drum'n'bass -flirttailut että muutkin 90-lukuisen cyberkulttuurin häiveet. Jopa kiekon kansikuva välittää kahden pennin symboliikallaan sanomaa uudelleensyntymästä.
Alkupuoliskoltaan raskassoutuisen leirinuotioinen Hours… lähtee lentoon vasta nelosbiisi If I'm Dreaming My Lifen sekä sitä seuraavan Sevenin kohdalla. Rokkibiiseissä aina tehokas tempotuplaus on kuitenkin liian kulunut konsti tunnelman aitoon nostoon. Himpun räväkämpien What's Really Happening?in ja The Pretty Things Are Going To Hellin myötä musa muuttuu astetta modernimmaksi, mutta ei juurikaan särmikkäämmäksi. Bowien löysä tapa ääntää vokaalit ei auta asiaa yhtään.
Toiseksi tuottajaksi merkitty hieno kitaristi Reeves Gabrels, joka on palvellut laulajan uskollisena Sancho Panzana aina Tin Machine -päivistä lähtien, saa rundille rinnalleen Rollins Bandin nahanluonnissa isännättä jääneen mainion Chris Haskettin. Kuultavaksi jää, siivilöityykö kummankin kitaristin soolourallaan kultivoima frippailu Bowien uuteen materiaaliin edes yhtään jäntevöittävänä tekijänä.

Lisää luettavaa