DAVID BOWIE: Sound + Vision

David Bowie (syntyjään David Robert Jones) viettää tätä kirjoitettaessa 57-vuotispäiviään. On kertakaikkisen hienoa, että näinkin värikkään elämän ja vaiheikkaan uran läpikäynyt mies on edelleen voimissaan. Vaikka mitään napakymppejä ei levytysten joukosta ole enää hetkeen löytynyt, kiertää Bowie silti bändeineen sitkeästi maailmaa ja ottaa säännöllisesti osaa ties mihin poikkitaiteellisiin hankkeisiin. Ja varmasti on ensi kesän Provinssirockissakin taas luvassa täysipainoinen show, jonka aikana kuullaan monia tämän 70-biisisen koosteen ikivihreistä.

Mutta jos uraa todellakin on jatkunut jo pitkälti neljättäkymmenettä vuotta, kannattaisi harkita aika lailla tarkkaan, kenet niin sanotusti päästää papereitaan penkomaan. Vuonna 1989 ensimmäistä kertaa ilmestynyt Sound + Vision -boksi mainitaan useissa lähteissä "klassikoksi", mutta sitä se ei kaikessa vajavaisuudessaan ollut tuolloin eikä se sitä ole nytkään. Nyt alkuperäisen kolmen levyn kaveriksi on liitetty neljäs, joka käsittelee luontevasti tapahtumia vuoden 1989 jälkeen. Mutta ei sekään ylety edes vuoden 1995 kiistanalaiseen ja mielipiteet jakaneeseen, drum & bassin kanssa flirttailleeseen Outside-levyyn.

Sound + Visionin toinen painos tuhlaa siis kokonaisen levyn sille ajanjaksolle, joka lähes kaikkien mielestä oli Bowien toistaiseksi tylsintä ja regressiivisintä. Kuten Rolling Stonessa ja Music Televisionissa vaikuttaneen Kurt Loderin liner notet toteavat, tv-sarjaan Buddha of Suburbia vuonna 1993 tehty musa on jäänyt liian vähälle huomiolle. Niinpä sen materiaalin esittely todellakin puoltaa paikkaansa. Mutta haluaako joku oikeasti kuulla "definitiivisellä Bowie-koosteella" yli puolta tusinaa Tin Machine -raitaa?

Mainitut kansitekstit muuten listaavat lopussa ne levyt, jotka on julkaistu tämän levynelikon esittelemän ajanjakson jälkeen. Outsidesta, Earthlingistä ja Hoursista saa hyvän yhden kokoelmalevyn, ja jos EMI pääsee sopimukseen Bowieta nykyään jakelevan Sonyn kanssa, voidaan Sound + Visionista tehdä kuusilevyinen heti, kun Heathen ja Reality ovat saaneet saman suuntaisen seuraajansa.

Vaikka tuntuikin jotenkin vaivalloiselta, Elvis Costellon hiljattainen ratkaisu laittaa koko varhaistuotantonsa uudestaan ulos bonuslevyin varustettuna taitaa sittenkin olla ainoa oikea tapa lähestyä vanhoja levyjä. Ainakin jos kyseessä on pitkä ja polveileva ura.