THE DEARS: Gang Of Losers

Arvio julkaistu Soundissa 09/2006.
Kirjoittanut: Jukka Väänänen.
Kanadalainen The Dears on kolmannella albumillaan tarkistanut kurssiaan muutaman piirun aiempaa popimpaan suuntaan. Se, mikä hetken mielihyvässä voitetaan, kostautuu pidemmän suhteen rakentelussa. Gang Of Losersilta löytyy kelpo täkypaloja satunnaiseen tapailuun, kakkosalbumi No Cities Leftin kaltaiseksi kestokumppaniksi se ei kasva.

Arvio

THE DEARS
Gang Of Losers
Bella Union

Kanadalainen The Dears on kolmannella albumillaan tarkistanut kurssiaan muutaman piirun aiempaa popimpaan suuntaan. Se, mikä hetken mielihyvässä voitetaan, kostautuu pidemmän suhteen rakentelussa. Gang Of Losersilta löytyy kelpo täkypaloja satunnaiseen tapailuun, kakkosalbumi No Cities Leftin kaltaiseksi kestokumppaniksi se ei kasva.

Gang Of Losersilla The Dears soi aiempaa livehenkisemmin ja rosoisemmin; enimmät oboet ja viulut, pitkät kappaleet ja muut mahtipontistelut ovat saaneet väistyä perinteisemmän rock-kitaroinnin ja jopa hilpeiden melodioiden tieltä. Murray Lightburnin äänessä toki soi edelleen Morrisseyn kuninkaallinen alakulo, ja muutenkin brittipop kuuluu yhtyeen musiikista – kukaan ei hämmästyisi, jos Death Or Life We Want You paljastuisi Blurin julkaisemattomaksi kappaleeksi.

Lightburn on The Dearsin todellinen sielu, sillä hänen äänessään on enemmän makua ja luonnetta kuin nuo määreet mainoksiinsa napanneen meijerituotteen vuosituotannossa. Lightburn löytää äänestään uusia sävyjä, jotka istuvat niin ikään uusiutuneeseen sävelilmaisuun. There Goes My Outfit näet huokuu Crowded Housen tyylipopin ihmeitä ja Lightburn kuulostaa hetkittäin erehdyttävästi Neil Finniltä. Laulajan vereslihaisuutta sopii ihailla myös Find Our Way To Freedomissa, jonka a cappella -osiosta ei tunnetta puutu. Biisin kevyesti klassisen kanssa flirttaileva rakenne puolestaan on alkuun hämmentävällä, mutta ehdottoman myönteisellä tavalla kuin Procol Harumin repertoaarista. Albumin ilahduttavin esitys on The Smiths/Weeping Willows -tyyliin semirockabillyksi muokattu mollijolkotus Whites Only Party, jossa ohimenevä surf-pörinäkin on täsmälleen oikealla paikallaan.

Gang Of Losersilla The Dears osoittaa olevansa edelleen erinomainen bändi, vaikka tämänkertainen lopputulos onkin hieman turhan varovasti mollimarinoitu. The Dears on parhaimmillaan murhemielellä ollessaan.

Lisää luettavaa