DEATH: The Sound Of Perseverance

Tauko teki Deathille hyvää. Symbolicilla Death alkoi toistaa itseään ja bändin siirtäminen lepoon tapahtui oikea-aikaisesti. Chuck Schuldiner puuhasteli levyllisen verran eri tyylistä metallia Control Deniedin nimellä, mutta kauppoihin asti askareet eivät vielä kiirineet. Samaan aikaan syntyi materiaalia, joka sopikin paremmin Deathille ja, taas oikealla hetkellä ja järkevästä syystä, Death kaivettiin haudasta.
Hyvä niin, sillä vanhassa koneessa on varaa vaikka mihin. Death potkii nuorempia perseelle näyttämällä, mitä tarkoittaa tiukka levy. Se on kireä ja vihainen ja käy suoraan asiaan virittelemättä ylipitkiä huminaintroja. Se kuulostaa edelleen tuoreelta, vaikka tyylinä on tuttu nykivätempoinen taiteilu. Schuldinerin laulun terävyyttä kelpaa monen black-vokalistin ihmetellä.
Muihin Death -kiekkoihin verrattuna The Sound Of Perseverancea voisi paikoin nimittää progeksi. Soolot ovat pitkiä, tempoa pykälöidään erityisellä antaumuksella eikä taitoa, tarkkuutta ja sovituksellista silmää ainakaan piilotella. Olisivatpa kaikki comebackit näin perusteltuja.