DEF LEPPARD: Euphoria

Slang loppui sanaan euphoria, joten uuden levyn voisi kuvitella jatkavan siitä mihin edellinen jäi. Tuon kummempaa jatkumoa levyjen väliltä on kuitenkin turha hakea. Siinä missä Slang oli harppaus tuntemattomaan, selänkääntö hittitehtailulle ja todistelua toisenlaisen biisintekotavan hallinnasta, merkitsee Euphoria paluuta Def Leppardin omille tiluksille. Se on häpeilemättömän, välillä jopa ärsyttävän hittihakuista materiaalia, josta ei ole vaikea poimia Hysteriamaisuuksia, paria viittausta Pyromaniaan eikä edes muutamia Adrenalizesta muistuttavia yli-imelyyksiä. Slangin pallohukkaisuuden jälkeen maailman parhaan pehmohevibändin järkiintyminen tuntuu ihmeellisen mukavalta.
Def Leppardin usein järjettömyyksiin venynyt soundien viilailu ei ole mitenkään puolusteltavissa, mutta biisejä porukka on aina osannut tehdä. Esimerkiksi Promises omaa kaikki tarpeet jättisingleksi. Paper Sunin, Guiltyn ja Demolition Manin kanssa se on komeinta Def Leppardia tällä vuosikymmenellä. Toki Euphorialla on myös omat ärsyraitansa ja epätasaisuutensa.
Def Leppard on niitä bändejä, joita tiukan hevietiketin mukaan tulisi vihata. Joku kumma tässä vaan vetää puoleensa. Kun kaivataan balladeja, tarvitaan Def Leppardia.