Devildriverin debyyttiä seuranneet neljä toinen toistaan turboahdetumpaa ja tapahtumarikasta albumia levytti yksi ja sama, harvinaisen synerginen kokoonpano. Heti kun yksi oli poissa, ensimmäisenä basisti Jonathan Miller, sen kuuli välittömästi. Winter Killsiltä (2013) puuttui rakenne, fokus ja äänimaailma, ja se onkin ensilevyn lisäksi ainut vähemmälle kuuntelulle jäänyt Devildriver-levytys.
Tämän jälkeen Lamb Of Godin vesikauhuisen velipuolen leirissä ovi on käynyt useampaan kertaan, mutta kas kummaa, musiikillinen alamäki ei kuitenkaan näyttäisi jatkuvan. Trust No One ei nosta Beastin (2011) taivaisiin korottamia panoksia, ja on itse asiassa jopa häiritsevän tuttu ja turvallinen. Kuitenkin sen laadukkuus on jo voitto sinänsä, ja luo kaivattua kotiinpaluun tuntua.
Omissa kirjoissani korvaamattomalta tuntuneen rumpali John Boecklinin postin perinyt Austin D’Amond (ex-Chimaira) pitää patteriston ongelmitta liikkeessä, eikä yhtyeen tavaramerkki koe tällä osa-alueella kolausta. Myös kitaraosasto on, eritoten melodioiden osalta, koukannut karkkikaupan kautta.
Yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen eli räyhääjä Dez Fafara on edelleen sen yksipuolisin osa. Jonkin sortin taikapölyä herran kutreista kuitenkin vaikuttaisi pöllyävän, sillä kaikkia todennäköisyyksiä vastaan suunta osoittaa jälleen ylöspäin.
