DEVIN TOWNSEND PROJECT: Z2

Arvio julkaistu Soundissa 10/2014.
Kirjoittanut: Mikko A. Merilinna.

Arvio

DEVIN TOWNSEND PROJECT
Z2
Inside Out

Kanadalaisen heavymaestron, kitaristina ja laulajana huippunäkemyksekkään Devin Townsendin uuden tupla-albumin ensimmäinen kiekko sisältää Devin Townsend Project -yhtyeen uuden albumin ja toinen Townsendin Ziltoid The Omniscient -projektin järjestyksessään toisen julkaisun. Ja jotta soppa kiehuisi riittävästi yli, mukana on myös lapsikuoroja, jousiorkestereita ja cross media -sisältöjä. Tekijänsä mukaan tuote on nimensä saanut matemaattisten pohdiskelujen kautta. Tästä progemöhkäleestä on maanläheisyys kaukana, ja hyvä niin.

Säveltäjänä Townsend ei bändilevyllään yllä aivan samalle tasolle kuin muusikkona, vaikka albumin muutamat huippukappaleet (koskettava Midnight Sun, mahtipontinen A New Reign, eteerinen Universal Flame) tunkeutuvat pitelemättömästi tunnekeskukseen. Tuotanto on Townsendille tyypillisesti monikerroksista, eeppistä ja kivitalon kokoista, täysin omanlaistaan metallikentässä. Eri tavalla sovitettuna DTP:n materiaali olisi lähellä musikaaleja, elokuvasoundtrackeja ja amerikkalaista viihdemusiikkiperintöä.

Ziltoid-soolo on kuin DTP:n hullu ja irvokas pikkuserkku, selkeästi samaa perhettä, mutta paljon tärisevämpi ja rentoutuneempi kuin jopa ryppyotsainen ykköslevy.

Lisää luettavaa