Proge- tai metallimiehet eivät yleensä ole maailman huumorintajuisinta porukkaa. Mutta progemetallimiehet ne pahimmillaan vasta epeleitä ovat. Kun Dream Theaterin kahdeksas studiolevy Octavarium lipsahti nettiin, ja yhtyeen fanit alkoivat vaihtaa siitä ajatuksia bändin virallisella saitilla, antoi rumpalivääpeli Mike Portnoy käskyn sulkea väliaikaisesti koko mokoma keskustelufoorumi. Tilalle laitettiin takaperin käyvä kello, joka tikitti aikaa albumin viralliseen julkaisuun.
Octavariumin kuultua tällaista huonosti naamioitua epävarmuutta ja kehnon kritiikin kammoa ei voi pitää minään ihmeenä. Sillä mainion Train Of Thoughtin (2003) jälkeen Dream Theater on taas sortunut siihen samaan pöhötykseen, jonka ainakin vanhat fanit olisivat suoneet jo päättyneen.
Täysin puhtaat paperit voi antaa vain kitaristi John Petruccille, jonka murskaavat kitarat ovat parhaimmillaan todella vakuuttavia, ja joka tuntuu tällä erää parhaiten välttäneen korniudet tekstittäjänä. Jopa yleensä kovinkin nokkelan Hugh Symen kansitaiteessa on Octavariumin kohdalla jotenkin outo "kahden sentin Storm Thorgerson" -fiilis.
DREAM THEATER: Octavarium
Arvio julkaistu Soundissa 08/2005.
Kirjoittanut: Petri Silas.
Proge- tai metallimiehet eivät yleensä ole maailman huumorintajuisinta porukkaa. Mutta progemetallimiehet ne pahimmillaan vasta epeleitä ovat.
Arvio
DREAM THEATER
Octavarium
Atlantic
Octavarium
Atlantic
