DRIFTERS’ COLLECTIVE: Heading Elsewhere

Arvio julkaistu Soundissa 3/2016.
Kirjoittanut: Linda Söderholm.

Arvio

DRIFTERS' COLLECTIVE
Heading Elsewhere

Heading Elsewhere on hyvä debyytti kuusimiehiseltä Drifters’ Collective -helsinkiläisyhtyeeltä. Nimen sanotaan olevan viittaus orkesterin jäsenten matkustelevaan elämäntyyliin, mutta se voisi osoittaa myös tyylien kirjoon: bändi sekoittelee tuotannossaan rockabillyä, hiphopia, reggaeta, indie rockia sekä poppia. Omien sanojensa mukaan yhtye on vaihtoehtoista hiphopia – siihen kategoriaan tätä on kuitenkin sangen vaikea mahduttaa, mieluummin luokittelisin tämän letkeäksi kesämusiikiksi surffiparatiisiin.

Heading Elsewhere on kasattu menevistä sampleista ja iiseistä poprock-melodioista. Soundin perustana toimivat livesoittimet sekä orgaanisuus. Reissumiehet laulavat ja räppäävät englanniksi. Hassua kyllä, kokonaisuus (erityisesti räppiosuudet) tuo eittämättä mieleen alkuaikojen Don Johnson Big Bandin. Tämä ei ole suinkaan huono merkki, mutta kielii tietystä omaperäisyyden puutteesta. Lahjakkuutta selkeästi on, ja bändi skulaa yhteen erinomaisesti, mutta tuntuu ettei kykyjä hyödynnetä ihan täydellä potentiaalilla. Erityisesti oman soundin löytäminen ja massasta erottuminen vaatii vielä työstöä.

Sanovat kuitenkin, että toimii livenä kuin tauti.

Lisää luettavaa