Ihmisen iässä parikymppinen on nuori, koiran mittapuulla ikäloppu. Bändin iässä ollaan vahvasti aikuisuuden puolella ja Egotripistä sen totisesti kuulee, hyvässä ja pahassa.
On hienoa kuunnella yhtyettä, jonka tekemisessä ei ole minkäänlaista epävarmuutta omasta ydinosaamista eikä varsinkaan teknistä haparointia. Soitto on sävykästä, bändissä kaksi hyvää vokalistia ja harmoniat upeita.
Moitteet varmasti arvaattekin. Se on se iänikuinen ammattimaisuuden mukanaan tuoma tylsyys ja ennalta arvattavuus. Soittajille itselleen levy soi epäilemättä vaihtelevana, ja jokainen kauan hiottu kitarasärö ja symbaalin isku erottuu kirkkaana, mutta kuulijalle levy soljuu läpi harmillisen särmättömänä.
Pilvien alla, maan päällä on ennen kaikkea todiste Knipin ja Mikin säveltäjän taidoista, sillä albumilla yhtye versioi muille artisteille antamiaan biisejä. Ja ne ovat enimmäkseen mestaritason sävellyksiä. Suurin osa on peräisin Anna Puun levyiltä, mutta lisäksi löytyy Jonna Tervomaan, Irinan ja Jenni Vartiaisen tutuksi tekemiä biisejä. Sekä Idolsiin tehty, puisevan lattea Elämä on kaunis.
Laulujen alkuperällä ei sinänsä ole väliä, sillä kappaleet luonnollisesti istuvat Egotripille moitteetta, mutta toki levyn kiinnostavuus piilee myös puhkisoitettujen hittien uusintaversioissa. Parhaiten niistä toimii Irinan repertuaarista kaivettu Hiljaisuus, jonka harras americana tunkeutuu orvaskeden alle. Helkkarin kaunis on Egotripin käsittelyssä myös Jenni Vartiaisen debyytille tehty Tunnoton.
Anna Puun lauluissa versiointi ei niin hätkähdytä, johtuen siitä että versiot ovat selkeästi lähempänä alkuperäisiä, mutta etenkin Kaunis päivä tekee ison vaikutuksen – onhan se niin täydellinen sävellys, että vaikea sitä olisi ryssiäkään.
On muuten erikoista, kuinka mieli täydentää kuulemaansa: Useimmissa näistä versioista olen vähän väliä kuulevinani alkuperäisesittäjän laulamassa stemmoja.
