ELÄKELÄISET: Humppa-akatemia

Arvio julkaistu Soundissa 11/2000.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Eläkeläispappoja on moitittu vanhan vitsin venyttämisestä, mutta miksi kaikkea liikkuvaa parodioiva juopporemmi ei voisi irvailla kaiken muun ohessa myös rock-reliikkien comebackien comebackeille?

Arvio

ELÄKELÄISET
Humppa-akatemia
Stupido

Eläkeläispappoja on moitittu vanhan vitsin venyttämisestä, mutta miksi kaikkea liikkuvaa parodioiva juopporemmi ei voisi irvailla kaiken muun ohessa myös rock-reliikkien comebackien comebackeille? Pakko on kuitenkin myöntää, että tämän 50 (!) biisin tuplakokoelman äärellä tulee väkisinkin mieleen Eläkeläisten omimman tontin olevan lauteilla yleisöä pilkatessa. Se joka yhdellä istumalla ja selvin päin kuuntelee Humppa-akatemian kaikkine piiloraitoineen on joko pahimman luokan masokisti tai varhaiseläkkeen tarpeessa.
Mikä ei tarkoita sitä etteikö Kumikamelin Toppo Koposen (Onni Waris) ja Joppe Vennon (Martti Waris) seitsemän vuotta sitten ideoimasta sivuprojektista olisi kasvanut yksi viime vuosikymmenen merkittävimmistä rock-ilmiöistä. Vaarien raivoisa saksalaisvihamielisyys ja ekstaattisuudessaan absurdit keikat ovat täysin vertaansa vailla. Puhumattakaan niistä huikeista hittien ja klassikoiden tärvelystä, mistä Kentin Om du var härista väännetty Humppamedia on paraatiesimerkki. Alkuperäinen biisi on enää kaukainen muisto älämölön ja nuottikaupalla epävireisen laulun alla. Näin älyttömän konseptin ylläpidon lisäksi papoille pitää pokata jo siitä luovuuden määrästä, jota reilusti yli sadan biisin uusioversion verran Eläkeläiset ovat käyttäneet kuvatessaan kauppajonoissa etuilevan kansanosan elämää. Netissä käydyn kansanäänestyksen perusteella kokoelmalle valituista biiseistä Jälki-istunnoksi nimetyltä kakkoslevyltä löytyvät ne alkutaipaleen kansansuosikit (Pöpi, Elän humpalla, Humppaa tai kuole!) joukosta jääden puuttumaan vain hillitön Ministry -tribuutti Niilo Yli-Vainio tervasi potkukelkkani jalakset. Aamuhartauden puoli keskittyy uudempaan materiaaliin ja onpa mukana kuusi kokoelmalle eksklusiivista humppaakin, joista vain Badding- revivaliliin osallistuva Ja humppa soi on täysin turha. Erityisen hieno on Weeping Willowsin True To Youn muovaaminen tarinaan humpan sujuvuudesta.
Eikä vuosituhanten vaihtuminen, nykyteknologia tai eläkeleikkaukset estä humpan ilosanomaa. Aivan päinvastoin: bändi on laajentunut siinä määrin, että se hiljattain soitti kaksi keikkaa eri maissa yhtäaikaa! Vielä kun Eläkeläiset saisi ujutettua maakunnan tanssilavoille näyttämään kaiken maailman tangokuninkaallisille miten kansaa oikein pitää viihdyttää. 

Lisää luettavaa