Paha sanoa, että humppavitsi olisi vanhentunut, kun se on ollut alusta asti avoimesti ja ylväästi eläkeläistynyt rokkitaiteen ilmentymä. Humppakonsertto on niin live, että ei kannata puhua edes näiden kahvilla ja viinalla käyvien duracell-porojen elinkaaren ehtoopuolesta. Lavatallenne antaa napakasti soivalle cover-työstölle tervetulleen halliulottuvuuden. Sen avarassa huomassa orkesterin puhemiekkosten runsaat lupsakkaan loppasuiset välispiikit lankeavat yhtä ehtoisasti öllöttävään humppakansaan Helsingin rokkimestoista kuopiolaiseen pubiin ja seinäjokiseen Rytmikorjaamoon.
Tavaramerkille ominaisia tunnistamisen elämyksiä välähtelee tyylilajin sovitusten estottomassa livekierrätyksessä hiukan helpommin etenkin, jos lukuisat aiemmat levytykset ovat tuiki tutuiksi tulleet. Silti versiot on viekkaasti miksattu täysin sekaisin alkuperäislevytysten kronologiasta ja genrerajoista piittaamatta. Kun krediitit ovat sisäkansillakin satunnaisessa järjestyksessä, voi luottaa aivojen kuumentuvan useammankin siivun älyämisen vaivasta. Rytmiikassa ja esitystavassa on tarpeeksi keskinäistä klappia, jotta kokonaispläjäys pysyy rattoisana burleskina usean sukupolven nuorisomusiikin angstien purkautumisesta.
