Elämänvalon häikäisevä voima – Pain Of Salvation -pomon voitetusta sairaudesta syntyi hieno levy

Arvio julkaistu Soundissa 1/2017.
Kirjoittanut: Salla Harjula.

Arvio

Pain Of Salvation
In The Passing Light Of Day
Inside Out

Tämä on levy, joka saa asiaan vihkiytymättömän tumpelon katumaan jokaista vuotta, jolloin on aiemmin erehtynyt sivuuttamaan Pain Of Salvationin. Usko pois, minä tiedän. Akuutisti. Itse en ole koskaan jaksanut kiinnostua tästä ruotsalaisesta progeryhmästä, osittain tietämättömyydestä, osittain siitä, etten muka lämpene akustispainotteiselle taiteilulle, ja osittain, koska mielestäni bändin nimi on aina ollut typerä. Hyviä syitä, eikö?

In The Passing Light Of Day kertoo intensiivisen ja intiimin tarinan sairaudesta, joka lähes tappoi bändin dynamon Daniel Gildenlöw’n vuonna 2014. Jokainen biisi tarkastelee kuolevaisuuden teemoja äärimmäisen henkilökohtaisesta kulmasta, mutta yhdessä ne rakentavat kokonaisuuden, joka koskettaa yleismaailmallisella tasolla.

Olen tavallisesti niitä musiikinkuuntelijoita, jotka aktiivisesti välttävät kuuntelemasta sanoituksia. Yleensä pidän niitä parhaimmillaan tyhjinä säestyksinä musiikille ja pahimmillaan kiusallisina – erityisesti näin yksityisyyteen kajoavan avautumisen kohdalla. Tällä levyllä ne ovat olennainen osa kokonaisuuden suuruutta.

Sävellyspuolella levy on juuri sitä, mitä fanit Pain Of Salvationilta odottavat: musiikkia, joka ei kuulosta keneltäkään toiselta. Levy on kaunis ja raskas ja eteerinen ja herkkä ja kunnianhimoinen. Se myös kasvaa edelleen joka kuuntelulla: saatan myöhemmin katua vielä sitä, etten antanut levylle suorilta viittä tähteä.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa