ELASTINEN: E.L.A.

Arvio julkaistu Soundissa 12/2007.
Kirjoittanut: Asko Kauppinen.

Suomen kiireisimmäksi mieheksi esittäytyvä, maamme eturivin mc:nä tunnettu Elastinen kasvaa vuosi vuodelta ammattitaitoisemmaksi. E.L.A.

Arvio

ELASTINEN
E.L.A.
Rähinä

Suomen kiireisimmäksi mieheksi esittäytyvä, maamme eturivin mc:nä tunnettu Elastinen kasvaa vuosi vuodelta ammattitaitoisemmaksi. E.L.A. alkaa niin räjähtävästi, että levy riisuu aseista ensi kuulemalla ja iskee niin vastaansanomattomasti, että Anna soida -sooloon (2006) kriittisesti suhtautunut kuulija on unohtaa aihepiirien kertautumisen ja yksioikoisuuden. Omien sanojensa mukaan Elastinen pyrki tekemään E.L.A.:sta ”isompaa, parempaa ja uudempaa” ja onnistui kerta kaikkiaan hienosti.

Jarruta-kappaleella Elastinen ja Tasis kotiuttavat amerikkalaista hiphopia riivaavan, tahattoman naisvihamielisen ”good girl gone bad” -kertoman, jonka varjolla he kertovat helsinkiläisen nuoren naisen elämänpoluista. Aihepiirien ohella Elastinen tulkitsee uudestaan ja paikoin äärimmäisen kekseliäästi kansainvälisiä soundeja. Koko kansan stadion-hopin kyllästämä E.L.A. kuulostaakin yhtä aikaa tutulta ja kotimaisissa ympyröissä tuoreelta. Jos Anna soida oli yksitahoinen, E.L.A.:n tuotanto on kauttaaltaan ensiluokkaista sekä pitkälle työstettyä; sanoitus on kaikista paheksutuista piirteistään huolimatta huolellisesti ja ymmärtävästi kirjoitettu ja kappalerakenteet vaihtelevat oivaltavien yksityiskohtien ansiosta.

Lisää luettavaa