Guy Garveyn lauluääni aiheuttaa saman tunteen kuin Miles Davisin trumpetti. Välittömän melankolian, joka lamauttaa mutta tuntuu vastustamattoman turvalliselta. Etenkin kun se ääni laulaa tällaisia rivejä: ”There isn’t words yet for the comfort I get / From the gentle lunette at the top of the nape of the neck that I wake to.”
Elbow’n levyillä ei ole kiire minnekään. Kun The Take Off And Landing Of Everything alkaa, otetaan hyvä asento ja annetaan levyn viedä mukanaan. Ja viehän se. Noustaan ilmaan, mutta ei suihkukoneen penkkiin painautuen, vaan hitaasti ja pehmeästi kuin kuumailmapallolla.
Vaikka Elbow’n albumit ovat aina nojanneet vähintään yhtä paljon tunnelmaan kuin sävellyksiin, tällä kertaa musiikki on aiempaakin vähäeleisempää ja meditatiivisempaa. Yksittäiset raidat ovat alisteisia kokonaisuudelle, eikä edellislevyltä löytyvän Lippy Kidsin kaltaisia selkeitä huippuja löydy. Mutta silti albumi tuntuu tärkeältä, niin yhtyeelle itselleen kuin minulle fanina.
Silloin kun tapahtuu niin sen myös tuntee. Kuten Chargen päälle vyöryvät jouset, akustisen Fly Boy Bluen säkeistöjen välistä hyökkäävä säröriffi tai minimalistisen Honey Sunin taustalla gospelmaisesti hymisevät stemmat. Dynamiikkaa, beibe!
Albumin täydellisin hetki löytyy Real Life -kappaleesta. Kun Garvey laskee rauhallisesti sanat ”hallelujah morning” nuoteilleen, on kaikki niin täydellisesti kohdallaan kuin vain voi olla.
Yli seitsenminuuttisen, hälyisän nimikappaleen lopussa tunnelma on jo lähes sietämättömän painava. Siksi sen jälkeen tuleva ylevä The Blanket Of Night -finaali tuntuu helpottavalta. Tosin minkään toisen bändin albumilla se tuskin tuntuisi kevennykseltä, etenkään kun kappaleen aiheena on vaarallista merta ylittävät pakolaiset.
