EMMA SALOKOSKI ENSEMBLE: Valoa pimeään

Arvio julkaistu Soundissa 5/2012.
Kirjoittanut: Sami Nissinen.

Emma Salokoski tunnetaan parhaiten modernin rytmimusiikin laulajana, Quintessence- ja Q-Continuum -yhtyeiden sielukkaana solistina. Oman Ensemblen kanssa hän esittää itse tekemiään lauluja. Valoa pimeään on Emma Salokoski Ensemblen kolmas levy.

Arvio

EMMA SALOKOSKI ENSEMBLE
Valoa pimeään
Warner Music

Emma Salokoski tunnetaan parhaiten modernin rytmimusiikin laulajana, Quintessence- ja Q-Continuum -yhtyeiden sielukkaana solistina. Oman Ensemblen kanssa hän esittää itse tekemiään lauluja. Valoa pimeään on Emma Salokoski Ensemblen kolmas levy. Lainakappaleet on jätetty nyt rauhaan, ja musiikillinen tyyli on muuttunut kohti suoraviivaisempaa ja perinnehenkisempää folkpoppia.

Omia kappaleitaan Salokoski laulaa nätisti, itseään lainkaan korostamatta. Rocklaulajaksi häntä on yhä vaikea kuvitella. Hittihakuinen Älä huuda -biisi todistaa tämän. Parhaimmillaan Salokoski onkin herkkien balladien tulkkina. Nimensä mukaisen seesteinen ja harmoninen Dalai Lama on kertaheitolla hurmaava kappale. Kate Bushin ja David Sylvianin arvovaltaa hätyyttelevä Musta taivas polveilee mykistävän kauniisti. Upean akustisen kitaran masinoima Ystävälle ansaitsee myös hatunnoston.

Salokosken menestys ja kaupallinen läpilyönti ei ole ainakaan taidoista kiinni. Se, miksi monenmoista tyyliä kokeilleesta Salokoskesta ei ole toistaiseksi tullut koko kansan suosikkia, johtuneekin siitä, että suurelle yleisölle Salokosken musiikki on liian fiiniä ja hienovaraista. Tästä huolimatta Valoa pimeään kaipaisi suurempaa riskinottoa ja astetta rohkeampaa tuotantoa.


Lisää luettavaa