Emperorin entistäkin aggressiivisempi ote huikeine nopeuksineen, black-taustaiselle bändille hämmentävän teknillinen soitto ja paniikkiääniä luovat koskettimet synnyttävät kaaoksen tuntua. Emperorin lahjat näkyvät siinä, että kaaos on tarkoin harkittua. Tehokeinona hallittu sekasorto on vielä paremmin esillä kuin edellisellä levyllä. Villeinä kiitävien laulujen kääntöpuolena saattaa usein olla tehojen inflaatio, kun takomiseen alkaa turtua. Emperor poikkeaa kuitenkin tavallisesta ja onnistuu vauhdista kiinni pitämällä vielä alleviivaamaan vihaisuuttaan.
Kun tarkastellaan metallin äärilaitojen koluajia, on Emperor tämän hetken kiistaton ykkönen. Bändin blackiin on tarttunut sopivasti death- ja jopa thrash-väläyksiä ja IX Equilibrium on oikeastaan ajaton levy. Thrash-buumin keskelle ilmestyessään sen rankkuus ja tekniikkanäytteet olisivat aiheuttaneet ensin palvovaa kumartelua ja sitten kopiointiaallon. Deathin kulta-aikana IX Equilibriumin kiivaus ja intensiteetti olisi sotkenut brutaalimmasta mahdollisesta levystä kilpailevien mörisijöiden kuviot täydellisesti. Nyt se avaa tavanomaista black-kenttää tarpoville bändeille aivan uusia näkymiä musiikkinsa kehittämiseen. Tärkeintä kuitenkin on, että Emperor on tehnyt kahdeksan biisiä niin taitavasti räyhäävää metallia, että moni olisi valmis myymään sielunsa, autonsa ja anoppinsa ensimmäiselle vastaantulijalle saadakseen lahjat säveltää samanlaisia. Ja se, että kun blackiä ja sen kehitystä kymmenen vuoden päästä muistellaan, on IX Equilibrium yksi tarkimmin syynättävistä albumeista.
Sekosin tähän levyyn niin totaalisesti, etten ole juuri muuta joutanut soittimessa käyttämään. Eivätkä muut ole Emperorin rinnalla vähään aikaan kovin erikoisilta kuulostaneetkaan.