Kotimaiset punktunnelmoitsijat lyövät pöytään epäsuomalaisia melodioita ja indie rockin perinteikkäintä estetiikkaa pursuavan levyn, jollaista ei ole ihan vähän aikaan tullut vastaan näillä leveysasteilla. Closer soi kaiutettuna, heleänä, välillä feedbackin kannattelemana ja usein kolmen soinnun pahimpia tavanomaisuuksia vältellen. Pääpaino on popmaisen kevyessä mutta punkin raskaalla kädellä soitetussa kitaramusiikissa, mutta esimerkiksi instrumentaalina tulkittu nimikappale antaisi ymmärtää, että The Phoenix Foundation haluaa venytellä yhä enemmän ilmaisuaan ja tutkia soittotapansa rajoja. Se onkin tervetullut ja kaihoisan kaunis tunnelmapala keskellä muutaman minuutin rockralleja – ja eräs vuoden komeimpia kotimaisia kappaleita.
Otteen keventäminen on tehnyt yhtyeelle muutenkin erittäin hyvää. Closer on myös erittäin vilpitön ja positiivista energiaa pursuava pakkaus, jossa tärkeämpää on sydänveri kuin soiton suvereniteetti. Tämän tyylipuhtaasti alle puolituntisen lätyn haluaa pyöräyttää heti uudelleen – ei siksi, että se olisi poikkeuksellisen hyvä vaan koska siitä tulee hyvälle tuulelle.