ERI ESITTÄJIÄ: Another Day, Another Time – Celebrating The Music Of Inside Llewyn Davis

Arvio julkaistu Soundissa 2/2015.
Kirjoittanut: Timo Kanerva.

Arvio

ERI ESITTÄJIÄ
Another Day, Another Time – Celebrating The Music Of Inside Llewyn Davis
Nonesuch

Bob Dylan sen kiteytti Love Minus Zero, No Limitillä: ”She knows there’s no success like failure, and that failure’s no success at all.”

Jokainen laulajan elämään perustuva elokuva kertoo menestyksestä, siis lopultakin sen ikiaikaisen ”ryysyistä rikkauksiin” -tarinan. Ensin on vaikeata, mutta sitten oikeus voittaa ja synnynnäinen lahjakkuus raivaa tiensä parrasvaloihin.

Tästä säännöstä poikkeaa vain Joel ja Ethan Coenin Inside Llewyn Davis (2013). Löyhästi Dave van Ronkin elämäntarinaan perustuva elokuva on lohduton tarina musiikkibisneksen hiljaisesta enemmistöstä, sillä tosiasiahan on, että jokaisen syttyneen tähden varjoon jää tuhat turhaan menestyksestä unelmoinutta yrittäjää.

Siinä, missä elokuva on apea, on sen musiikkia juhlistava konserttialbumi tulvillaan riemua. Syyskuussa 2013, kuukausia ennen ensi-iltaa, oli T Bone Burnett koonnut edustavan joukon veteraaneja ja taitavia nuoria tekijöitä tulkitsemaan amerikkalaisen folkin aarteistoa. Nyt tilaisuudessa äänitetty tupla-cd on lopultakin saatu maailmalle.

Elokuvassa Llewyn Davis määrittelee hienosti: ”Jos biisi ei koskaan ollut uusi eikä se koskaan vanhene, niin sehän on folkia.” Tällä levyllä ei todellakaan ole mitään väliä, onko laulu sata vuotta vanha vai aivan tuore.

Tietysti meikäläisellä, joka on amerikkalaista kansanmusiikkia seurannut jo yli 50 vuotta, menevät kylmät väreet pitkin selkäpiitä, kun vaikkapa Gillian Welch ja Dave Rawlings vetäisevät komeasti Will The Circle Be Unbrokenin tai Elvis Costello ja Joan Baez esittävät aina tärkeän kysymyksen Which Side Are You On. Saumattomasti kokonaisuuteen kuitenkin istuvat myös elokuvaa varten väsätty protestilauluparodia Please Mr. Kennedy, Conor Oberstin hurmaava Man Named Truth ja Gillian Welchin arkirealismissaan koskettava The Way It Goes.

Minulle hienon tuplan suurimmiksi sankareiksi nousevat niin house bandin roolin kuin muutaman soolonumeronkin täydellisesti hoitava Punch Brothers, monipuolisuudellaan yllättävä Jack White sekä Carolina Chocolate Dropsin ainutlaatuinen Rhionna Giddens.

Lisää luettavaa