Johanna-yhtiön perintökirstun sisältö kuulostaa juuri siltä kuin rohkean, ennakkoluulottoman ja tiukasti hetkessä hengittävän levymerkin jäämistön pitääkin. Huippuja, pohjaraapaisuja, ajatonta asiaa ja sekunnissa merkityksensä menettänyttä töyhkää − kaikkea tätä on kuuden cd-levyn laajuinen sukellus Johannan singlejulkaisuihin tulvillaan. Yhtiön rooli osana suurten suomalaisten rock-levymerkkien kolminaisuutta on selviö. Love Recordsin suorana perinnön jatkajana ja Pokon stadilaisempana vastaparina Johanna oli erottamaton osa suomalaista 1980-luvun rockmusiikkia.
Kuten jonoon kasatut Johanna-sinkut todistavat, oli yhtiö kaikessa eklektisyydessään Love Recordsiin verrattuna puhdas rockmerkki, vaikkakin Baddingilla maustettuna. Jos Loven jättämä jälkihaiku on liki rajaton ja järjettömyyteen asti seikkaileva, Johanna oli poukkoiluineenkin normaalimpi pulju. Näitä levyjä tehtiin ajassa eläen ja siihen reagoiden. Tietyt idealismin ikkunat oli suljettu kulttuurissa ja yhteiskunnassa ja tämä soi yhtiön julkaisuissa, myös uudella vuosituhannella kuunneltuna. Unelmien soundi oli kapeampi. Punkin, uuden aallon ja suomenkielisen lauluntekijärockin yhden kehitysvaiheen klangi onkin puuduttavuuteen asti yhtenäinen. Normipoikkeamat ja kummajaiset kuin myös Johannan englanninkielinen kaarti Hanoi Rockseineen ja rockabillyineen on välttämätön vastavoima, jotta mielenkiinto nyt säilyy.
Johannan julkaisupolitiikka oli viriiliä, mutta myös varsin epätasaista. Singlejotoksessa asia korostuu, ja paikoin nousee kuulijalle hiki otsalle. Nurmioiden ja Leavingsien nerokkuutta tasapainottamaan löytyy sangen kuppaista ja huonosti aikaa kestänyttä uuden aallon jälkihöyryillä käyvää sohjoa. Singlelaatikon imuvoima ei kuitenkaan ole pelkästään itsestään selvien Ratsioiden ja Pelle Miljoonien varassa. Johannan legendojen seassa on mainioita pikkuhelmiä, joiden tyylikirjo ulottuu Rudin ihastuttavasta uuden aallon popista Pete Malmin riipaisevaan romantikon katurokkiin.
Musiikillisen vuoristoradan paketointi on sekin aikamoista kukkulaa ja syvännettä. Vaivaa on nähty, mutta monin paikoin tulos ei ole kaksinen. Kansikirjasen horinat ovat kaukana tasalaadusta. Erityisesti esiin tongitut vanhat levyarvostelut ovat useimmiten informaatio- ja kiinnostavuusarvoltaan silkkaa nollaa. Tempoilevan elämysmatkan tueksi olisi kaivannut tiiviimpää, analyyttisempaa ja paremmin kirjoitettua taustoitusta.