ERYKAH BADU: But You Caint Use My Phone

Arvio julkaistu Soundissa 1/2016.
Kirjoittanut: Linda Söderholm.

Arvio

ERYKAH BADU
But You Caint Use My Phone

Sielusisar Erykah Badun lyhykäinen But You Caint Use My Phone -hiphop-mixtape lähti käyntiin neidin kesäisestä räppäri Draken Hotline Blingin versioinnista. Puhelinteeman ympärille rakennettuun kokonaisuuteen on ympätty Badun tulkintoja soul-, R&B ja rap-klassikoista. Tekstit käsittelevät niin kommunikoinnin vaikeutta kuin nyky-yhteiskunnan jatkuvan tiedon valtavirrassa kahlaamisen tuomia oheisilmiöitäkin. Laulaja-lauluntekijä Badu on tehnyt omankuuloisensa ambientin tutkielman kännykkäkulttuurista, joka pitää sisällään myös hänen maailmankatsomukselle ominaisia pohdintoja mehiläisten kohtalosta matkapuhelinsäteilyn kourissa.

Salaa levy-yhtiöltään Universalilta julkaistu kokoelma oli vain pariviikkoinen projekti, jossa neosoulin kuningatar on yhdistänyt voimansa tuottaja Zach Witnessin kanssa. Yhteistyötä on tehty myös Badun pojan isän, André 3000 kera (pariskunnan muunnelma “heidän laulustaan”, Isley Brothersin Hello, It’s Mestä).

Mixtape on siis sangen henkilökohtainen, Badun omakohtaisesta historiasta ammentava elektroninen puolituntinen. But You Caint Use My Phone on easy listening -kamaa, rauhallisen raukea seuralainen iltapäivien pysähtyneisiin hetkiin.

Lisää luettavaa