Ex Hex vie meidät hyvällä tavalla jonnekin 35 vuoden taakse. Aikaan, jolloin Debbie Harry näytti vielä hehkeämmältä kuin nyt ja Blondie teki juuri tämän kuuloista musiikkia. Itse asiassa tätä saattaisi luulla alkuaikojen Blondieksi, jos joku soittaisi tätä yrittäen väittää ennen julkaisemattomiksi nauhoiksi.
Noh kyllähän laulaja-kitaristi Mary Timonyn ääni on ihan omanlaisensa suloisen pehmeä ja tunnistettava. Eikä levyllä pitäydytä vain vanhassa voimapopissa, vaan mukana on paljon kulta-aikojen New York -punkin sävyjä.
Timony ja kumppanit eivät ole mitään eilisen teeren tyttöjä, vaikka bändi on uusi ja kyseessä esikoislevy. Tämä kuuluu erittäin varmana ja vakuuttavana laulujen kirjoituksena. Albumin melodiat nimittäin vetävät vertoja monelle klassikolle edellä mainituilta aikakausilta.
Ex Hexin touhusta paistaa pakottomuus. Soitto sujuu mallikkaasti ilman suorituspaineita. Samanaikainen rentous ja tiukkuus on harvinainen yhdistelmä, mutta nyt se toteutuu.
Kun vielä levyn soundit on toteutettu huolimattoman huolellisesti, Ripsistä kehkeytyy vuoden riemastuttavimmista levyistä.
