IN EXTREMO: Wekt Die Toten!

Arvio julkaistu Soundissa 04/1999.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Metallipiireissä on tehty kautta aikojen kaikenlaisia kokeiluja, joista toiset onnistuvat ja toiset eivät (Ihanko totta?

Arvio

IN EXTREMO
Wekt Die Toten!
Metal Blade

Metallipiireissä on tehty kautta aikojen kaikenlaisia kokeiluja, joista toiset onnistuvat ja toiset eivät (Ihanko totta? – toim. huom.). In Extremo testaa siipiensä kantavuutta vahvasti kelttivaikutteilla ryyditetyllä robin hood -heavylla. Säkkipillit ja huilut antavat kappaleille hyvän säväyksen. Epätavallisten soittimien soundi kantaa metallisessa ympäristössä harvinaisen pitkälle, vaikka niiden rooli on itse asiassa hämmästyttävänkin vähäinen kokonaisuutta ajatellen.

In Extremoa vertaisi mielellään johonkin olemassaolevaan yhtyeeseen, mutta vertailukohtia ei juuri ole. In Extremo tarjoilee pikemminkin jonkinlaisia transsiin johdattavia rituaalitansseja kuin ”pelkkiä” kappaleita. Konseptissa on paljon hyviä aineksia, mutta hypnoottisuudessa on vielä toivomisen varaa.

Lisää luettavaa