Sanotaan, että savolaisen puhuessa vastuu siirtyy kuulijalle. Kansanviisaus pätee Pekka Pirttikankaan kohdalla eritoten silloin, kun hän radikalisoituu vetämään niskaansa Faaraon viitan. Cosmo Jones Beat Machinen kanssa vinksahtanutta metsäläisbluesia ja jukuripäistä suorockia 15 vuoden ajan kuokkinut laulajakitaristi tuntuu kasvavan tulkinnan mittaa ja omalaatuisuuden pituutta aina Kuhmalahden Nubialaisiksi nimetyn joukkion keulille asettuessaan. Lenoir-Beefheart-Waits-Nurmio -juonteiseen hurmokseen valmisteli myös krautrockin toisteisuudesta ja Sun Ran mystiikasta hullaantunut avaruusjazzryhmä Astro Can Caravan, mutta vasta loppuvuodesta 2011 julkaistu esikoislevy Kuhmalahden Nubialaiset osui kultaan.
Kaikissa kokoonpanoissa hyörivät samat avainsoittajat kitaristi Pentti Dassumista fonisti Otto Eskeliseen, mutta Pirttikankaan biiseihin nimenomaan tämän otsikon alla tarttuessaan heihin syttyy virvatulen omainen, salaperäisen kylmä loimu. Paljosta saa kiittää biisiaineksen monimuotoisuutta. Kun indoarabialaisilta hajahtavat sävelkulut, slaavilainen haikeus ja romuluisena notkuva komppi valjastetaan rempseästi svengaavan kerronnan käyttöön, heräävät Kaatopaikan kuninkaan, Räpylä Niirasen ja Pyrstönnielijän kaltaiset hahmot henkiin verevinä kuin elämä itse.
