Tietenkin The Flaming Lipsin on pakko luottaa intuitioonsa, seurauksista piittaamatta. Silti olisin toivonut, että neljän vuoden takainen The Terror olisi luonut pohjan jollekin pysyvämmälle. Levyn paniikkihäiriöinen epätietoisuus ja musiikin särkynyt ulkomuoto tuntuivat elementeiltä, joita vaalimalla yhtye olisi voinut keksiä itsensä aidosti uudestaan.
Nyt palataan kuitenkin tuttuun fantasiakuplaan. Oczy Mlody on elektronisesti puliseva trippi vaihtoehtoiseen maailmaan, jossa mieli laajenee hitaasti vaihtuvina väreinä. Levyn sointi on kiinnekohdattomuuteen asti yhtenäinen, mutta pinnan alla väreilee myös ristiriitoja. Niin hellältä ja virttyneen kauniilta kuin albumi kuulostaakin, on sen psykedelia vakavaa ja illuusiotonta. Etenkin Wayne Coynen kuluneessa äänessä kaikuu haaveidensa alle jääneen ihmisen suru. Tähän vaikutelmaan tekee mieli tarttua.
Lopullista viisautta Oczy Mlodylta ei kuitenkaan löydy. Levy tyytyy olemaan pitkittynyt kuvaus siitä kliimaksin jälkeisestä hetkestä, jolloin todellisuus suodattuu tajuntaan hahmottomana apeutena. Ja kun toive jonkin syvemmän löytämisestä vaihtuu kappaleiden edetessä krooniseksi ulkopuolisuuden tunteeksi, on aika luovuttaa. Oczy Mlodyn kuvaelmat ovat sittenkin vain kuoria, jotka estävät näkemästä kauemmas.
