IN FLAMES: Sounds Of Playground Fading

Arvio julkaistu Soundissa 6/2011.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Mitä ihmettä? In Flames käynnistää levynsä kevyellä progevivahteisella kitaranäppäilyllä. Tällaistahan kuulee vain keski-ikäisten amerikkalaisten kitarasankareiden pönötyslevyiltä.

Arvio

IN FLAMES
Sounds Of Playground Fading
Century Media

Mitä ihmettä? In Flames käynnistää levynsä kevyellä progevivahteisella kitaranäppäilyllä. Tällaistahan kuulee vain keski-ikäisten amerikkalaisten kitarasankareiden pönötyslevyiltä.
Intro jää kuitenkin lyhyeksi ja bändi pääsee asiaan. Mitä ihmettä, saa todeta vielä uudelleen. In Flamesin soitto on notkeata kuin lämmin hunaja, eikä yhtyeen mässäily melodioilla tunnu lainkaan äitelältä. Sen sijaan bändin viljelemät konesoundit vaativat totuttelua, sillä niiden rooli on etenkin tunnelmallisemmissa osioissa varsin vahva.

In Flames hämää aluksi, sillä ensimmäiset raidat näyttävät tietä yhtenäiselle kokonaisuudelle, mutta kyllä se linja lopulta lipsuu. Yhtye hukkaa välillä vahvojen melodioidensa punaisen langan, mutta pystyy ujuttamaan ainakin c-osiin väkevää fiilistelyä ja suuria tunteita.

In Flamesin tuore levy hieman poukkoilee, kun tuntemukset vaihtelevat huikeista melodioista vain tavanomaiselta kuulostavaan kauraan. Yhtyeen kappalevalikoima puristaa silti suhteellisen tiukasti kouraansa silloinkin, kun ylistykselle ei varsinaisesti ole aihetta. In Flames ei kuitenkaan voi tinkiä omasta tasostaan, ja yhtye nyt vain sattuu heikoimmillaankin kuulostamaan hyvältä.

Lisää luettavaa