FLEETWOOD MAC: Tusk

Arvio julkaistu Soundissa 05/2004.
Kirjoittanut: Pekka Laine.
Mahtaako rockin historiasta löytyä toista yhtä rajua muodonmuutosta kuin se myllerrys, jonka Fleetwood Mac kävi läpi vuosina 1970-75?

Arvio

FLEETWOOD MAC
Tusk
Reprise

Mahtaako rockin historiasta löytyä toista yhtä rajua muodonmuutosta kuin se myllerrys, jonka Fleetwood Mac kävi läpi vuosina 1970-75? Brittiläisen blues-buumin vakuuttavin yhtye sotkeentui mielenterveys- ja päihdesuohon, asettui Yhdysvaltain länsirannikolle ja nousi jokusen vuoden päästä listajyräksi uudella miehistöllä ja – mikä tärkeintä – uudenlaisella musiikilla, jolla ei ollut mitään tekemistä vanhan Macin kanssa.

Tämä digitaalisesti uudelleen käsitelty trilogia 1970-luvun jälkipuoliskolta on metamorfoosin hätkähdyttävä lopputulos. Irtiottoa bluesista viriteltiin koko vuosikymmenen alku, mutta lopullinen rusahdus tapahtui Stevie Nicksin ja Lindsey Buckinhamin liityttyä remmiin John ja Christina McVien ja rumpali Mick Fleetwoodin rinnalle. Aikuisrockin ja ruokottomien levymyyntilukujen historiaan pysyvästi jäänyt kokoonpano sanoi olennaisen sanottavansa näillä kolmella albumilla. Buckinghamin ja Nicksin laulullinen ja sävellyksellinen panos yhdistyneenä rouva McVien pop-hakuisuuteen muodosti Fleetwood Macin megamenestyksen pohjan.

Vuonna 1975 ilmestynyt Fleetwood Mac -levy lanseeraa tavaramerkiksi muodostuneen ja kaikki mahdolliset amerikkalaisen musiikkimedian tötteröt tukkineen soundin. Aikuinen Mac tulvi kauniita stemmoja, kauniita melodioita, kauniita soundeja ja kaiken kauneuden takana ihmissuhdesotkuista ja holtittomasta joutoelämästä syntynyttä kipua ja ahdistusta. Jos haluat syväsukelluksen 1970-luvun amerikkalaisen rock-eliitin laiskanpulskeaan maailmaan, niin pulahda tähän levyyn. Monday Morning, Rhiannon ja muut hitit ovat mainiota ajan kuvaa, joka kuulostaa tosin vähän homeiselta nykykorviin.

Rumours on dollareissa mitattuna yksi kaikkien aikojen rock-levyjä. Vuosien saatossa tätä AOR-melodraaman klassikkoa on poistettu kauppojen hyllyiltä yli 30 miljoonaa levyllistä. Siviilirintamalla asiansa ristiinnainnilla sotannut kolmen pojan ja kahden tytön ensemble oli musiikillisesti väkevässä vedossa. Don't Stop, Dreams ja Songbird ovat ensiluokkaista poppia, ehkä liiankin ensiluokkaista. Pakkomielteeinen miljoonan dollarin tuotantotyyli tekee musiikille ajoittain hallaa. Laulujen takana oleva raastava tunnesotku olisi voinut heijastua joskus myös toteutukseen.

Vaikka Rumours-diggailu on viime vuodet ollut luvallista tai jopa suotavaa katu-uskottavissakin popparipiireissä, ei albumista nouse mitään kovin raikasta uutta aspektia esiin. Tämä on edelleen musiikkia puleerauksen ystäville ja vanhoille vaihto-oppilaille. Mukaan pakatut julkaisemattomat versiot ja demot eivät asiaa muuksi muuta.

Vuonna 1979 edeltäjänsä mahdottomia myyntimääriä jahtaamaan lähtenyt Tusk soi uusintajulkaisuista väkevimmin. Tällä ehjällä ja ovelalla tavalla jopa särmikkäällä levyllä Fleetwood Macin itseriittoisuus tuntuu ylväältä ja radikaalilta.

Musiikin voimalla ja musiikkia varten koossa pysynyt keitos saavutti lakipisteensä Lindsey Buckinghamin pomoillessa. Tupla-albumina julkaistu paketti kuulostaa edelleen monumentaaliselta – ilman kahden edellisen levyn ylle kertynyttä pölyistä pinnoitetta. Christina McVien Never Forget on kaunis ja pysähdyttävä päätös amerikkalaisen aikuisrockin kulta-ajalle. 

Lisää luettavaa