Francine ei ole ollut perinteitä vaaliva rockabillypumppu enää vuosiin, vaan sen ilmaisuun on tullut roppakaupalla valtavirran rockista omaksuttuja piirteitä. Siinä ei sinällään ole mitään pahaa, mutta One Step Furtheria kuunnellessa on vaikea ymmärtää, mihin bändin hurja livemaine perustuu. Bändi voi tietysti olla lavalla aivan toisenlainen kuin studiossa taltioituna. Tällaisena Francinesta ei saa mitään irti.
Jos on seurannut Lahdessa vuonna 1987 perustetun trion uraa alusta asti, tajuaa että Francine on johdonmukaisesti kulkenut tähän suuntaan. Samalla se myös tarkoittaa sitä, että kesken kaiken junaan hyppääminen on hankalaa. Ilman tätä taustaa One Step Further on perustason suoritus. Ja nimenomaan suoritus. Tunnetasolla levy ei herätä reaktioita suuntaan tai toiseen.
Taidosta, näkemyksestä ja uskottavuudesta ei homma todellakaan ole kiinni. Levyllä on vanhojen rockabilly-vaikutteiden, popin ja rockin ohella aiemmilta albumeiltakin tuttuja ska-vaikutteita. Sovituksia on viitsitty varioida ottamalla mukaan luontevasti riveihin istuvia torvia ja naislaulua. Jos levyä kuunnellessa huomio kuitenkin kiinnittyy vain teknisen toteutuksen onnistumiseen, ei se silloin tee vaikutusta sisällöllään.
One Step Further jää perusteellisenkin kuuntelun jälkeen palasaippuaksi. Ei saa otetta.
