GASELLIT: Seis

Gasellit
GASELLIT
Seis
Monsp

Kun Gasellit-yhtyeen toisen albumin Seis laittaa soimaan, niin jopa yllättyy. Yhtyeen nimestä yhdistettynä levyn kansikuvaan tulee ensimmäisenä mieleen, että kyseessä on jälleen yksi lätkäjätkäporukan vitsi, Tukholman tuliaiset ylähuulen alla. Seis yrittää kuitenkin kertoa vakavia tarinoita parikymppisten helsinkiläisten kollien eksistentiaalisista kriiseistä, parinmuodostuksesta ja siinä epäonnistumisessa.

Gasellit koostuu tuottaja Musajusasta ja räppäreistä Hätä-Miikka, Päkä sekä Thube Hefner. Gasellien sydän tuntuu olevan tuottaja Musajusa, sillä levyllä on muutamia mielenkiintoisia ratkaisuja ja sampleja, joissa yhdistyy kyky luovia hiphopin perinteen ja nykyisten trendin maastossa – hyvänä esimerkkinä avauskappale Avokämmentä. Laskelmoidulta tuntuva Älä muista pahalla on ajankohtainen crossover, joka samplaa Iisan Brooklyn-kappaleen melodiaa ja kertosäe on lainattu puolestaan Iisan Kirje-kappaleesta.

Gasellit eivät ole kovin taitavia sanankäyttäjiä, mistä löytyy kiusallisia esimerkkejä läpi levyn: “Oli hauskaa niin kauan kun se kesti / Vaik haluis, nii ei voi olla abi ikuisesti” (Seitti). Hiphop-lyriikka on vaikea laji ja Suomessa pääasiassa vain nuorten miesten käsissä. Seis on taas yksi osoitus, kuinka genre edelleen hakee omaa identiteettiään.