Englanniksi räppäävän, kongolaiset juuret omaavan Graciaksen harteille on ladattu aikamoisia odotuksia siitä lähtien, kun HKI-video lähti aikoinaan netissä leviämään. Tuottaja JTT:n ja kitaristi Petteri Sariolan kanssa tehdyllä levyllä mies lunastaa ne.
Graciaksen oman tyylin juuret ovat 1980- ja 1990-luvuilla, klassikoräppäreissä Rakimista Commoniin, mutta levyn musiikki on 2000-lukua. Levyn virveleissä ei 1990-lukulaisilla haamulyönneillä juhlita, vaan siihen lyödään napakasti ja puhtaasti. Boom-bap. Bassot pörisevät. Yhdistelmä toimii todella hienosti ihan itsessäänkin, eikä haittaa että Graciaksen karisma on sitä sorttia, joka kantaisi helposti oudompiakin yhdistelmiä.
Välillä sitä jopa hämmentyy, miten hyvältä levy kuulostaa. Esimerkiksi Oxfords & Canvas Kicksiä kuunnellessa ei voi muuta kuin hiljentyä. Rumpuluuppiin on kaiulla saatu hieno Dr. John -tyylinen voodoo, jonka aikamatkaa rikkovat Roland-lehmänkello ja staccatona pörisevä synabasso. Tai kun Bars pärähtää soimaan ja mieleen hiipivät erilaiset J Dillaan liittyvät muistot ja korvissa kaikuvat levyn parhaat kitarat.
Tällä levyllä on paljon klassikkomatskua, mutta se tuntuu välillä ehkä hiukan yhdestä puusta veistetyltä. Riippuu päivästä.