The Greystone -kvartetin esikoislevy muistuttaa heti ensitahdeillaan siitä, että raskaalla kädellä soitettu riffipohjainen jytämusiikki elää svengistä. Rouheilla kitarasoundeilla ja psykedeeliseksi säröpilveksi mankeloidulla huumekailotuksella ei ole mitään virkaa, jos perustassa ei ole rytmistä imua. Electric on onneksi paitsi komeasti pörisevän sähkökitaran myös taiten toteutetun klassisen rock-grooven juhlaa.
Electric synnyttää mielleyhtymiä päihdeboogien eri sukupolviin. Välillä Raymond Dalen yliampuvuuden rajoilla seikkaileva laulanta tuo mieleen Jim Morrisonin, välillä Danzigin hevielvistely on lähempänä. Evil-hippitunnelmoinneista koukataan grungeaallosta muistuttavaan pahan olon heavyrockiin. Show’n kiistattomat tähdet löytyvät kitara– ja rumpuakselilta. Erityisesti Saku “Jack Amp” Eurenin kitarointi on suvereenia alusta loppuun.
Tulipunaisina hohkaavien bluesriffien johdattamana The Greystone leikkaa tyylikkäästi vanhaa ZZ Topia muistuttavasta romuluisesta jytänotkahtelusta pari piirua raskaampaan stoner-moukarointiin. The Mutants- ja Poutahaukat-yhtyeissä vaikuttaneet soittajat eivät tee tyylillisesti mitään mullistavaa. Hölmöjä taiteilijanimiä myöten The Greystone tarpoo taajaan haravoitua maastoa. Härskillä asenteella ja vakuuttavalla soitto-otteella kasattu riffivyöry elää ja hengittää kuitenkin vastaansanomattomasti.