THE GROKE: Monstrorum Historia

Arvio julkaistu Soundissa 1/2015.
Kirjoittanut: Antti Ervasti.

Arvio

THE GROKE
Monstrorum Historia
Media Croco

Useissa oululaisissa bändeissä musisoiva joukkio soittaa vanhanaikaista happojyrägrungestoneria tai mitä tahansa siltä väliltä. Entinen Madhatter nimesi itsensä uudelleen Muumien Mörön mukaan.

Melkoista mörköjunttaa yhtye painaakin. Riffit kutovat verkkoa maanisesti. Biisit ovat pitkiä ja polveilevia.

Tämän tyylin bändit tekevät yleensä tylsiä, puuduttavia ja kappalemateriaaliltaan kestämättömiä levyjä. Monstrorum Historia on toista maata. The Groke on harvinaisen taitavasti osannut säveltää kappaleisiin melodioita, sävyjä ja vaihtelua. Kokonaisuus on paljon muutakin kun riffien runnomista.

Vaikka poljennon perusta lepää vahvasti vanhan Black Sabbathin päällä (siinä mielessä puhdas pastissi End Of Fear on ihan paikallaan), vaikutteita tulee hyvin monelta suunnalta etupäässä 1970-luvulta. Ghostin Infestissumamiakin herrat ovat tainneet kuunnella melodioita säveltäessään ja kuoroja laulaessaan.

Yhtyeen Pentti Amoren kanssa työstämät soundit ovat riemastuttavan selkeät ja helpot. Juuri tällaiselta jyräävän kepeältä musiikin pitää kuulostaa ilman tuskastuttavaa tunkkaisuutta. Laulun efektiksi sitä on kuitenkin paikoin aivan tarpeettomasti tungettu.

Lisää luettavaa