1960-luvun lopun brittibluesboomi kantoi monenlaista satoa. Groundhogs oli yksi merkillisyys, bändi aloitti perusbluesin parissa ja sen ensialbumi Scratching The Surface (1968) koostui kitaristi-laulaja Tony McPheen kappaleista, mikä tuli tavaksi jatkossakin. Tavanomaisesta bluesista siirryttiin ajan myötä monisärmäisempiin kuvioihin, albumeilla Thank Christ For The Bomb (1970) ja Split (1971) tuli mukaan teemallisuus. Jälkimmäisen albumin kappale Cherry Red oli hitti, mutta menestyksestä huolimatta, ainakin näin jälkikäteen katsoen, Groundhogsissa oli tuskin mitään, joka olisi nostanut sen erilleen monista muista saman genren yrittäjistä. Kunnianhimoisista kokonaisuuksista huolimatta yhtyeen jälki oli melko tavanomaista.
Ten Years After oli toista maata. Tähän tultaessa jo kolme albumia levyttänyt yhtye oli kovassa iskussa, kun Ssssh (1969) ilmestyi. Levy pitää sisällään monta standardia ja sen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluu bändin näkemys aiheesta Good Morning Little Schoolgirl. Yhtyeen nopeasorminen kitaristi Alvin Lee nousi sen keulakuvaksi, mutta bluespohjainen, omaleimainen ja tuossa vaiheessa psykedelissävytteinen soitanto ei laantunut seuraavan vuoden Cricklewood Greenilläkään. Ten Years After ei ollut mikään singlebändi, mutta albumiraita Love Like A Man kuuluu yleissivistykseen bändin muiden standardien ohella.
Wattkin (1970) oli vielä taattua tavaraa, joskin mukaan ympätty cover-versio Sweet Little Sixteenistä kertoi enemmän oman materiaalin puutteesta kuin innovatiivisesta otteesta. Hitin I´d Love To Change The World sisältänyt A Space In Time (1971) oli kaupallisempi veto ja Rock & Roll Music To The World (1972) täytti muodoltaan Ten Years After -musiikin tunnusmerkit, mutta jäi sisällöltään vaatimattomaksi.
Vaikka molemmat triplat on koottu hyvin ja mukana on muutama harvinainenkin raita, on suoranainen häpeä, että tällaisiin retrojulkaisuihin ei kuulu mitään tekstivihkosta. Se tekee yleisvaikutelman jotenkin halvaksi.