Treeballista ja Montevideosta tuttu Michael McDonald on vaikuttanut helsinkiläisissä musiikkipiireissä lähes parinkymmenen vuoden ajan. The Last Day on kuitenkin vasta miehen toinen soololevy. Julkaisutahti tuntuu korreloivan musiikin kanssa. Levy on edeltäjänsä (Finally, 2007) tavoin alusta loppuun kiireetön, pohdiskeleva ja intiimi, mutta samalla arkisen tuttavallinen.
Mark Kozelekin ja Elliott Smithin hengessä etenevän albumin pohjavireen määrittää McDonaldin laulutyyli, hyvässä ja pahassa. Miehen tulkinta jää suhteellisen värittömäksi, mutta hallavan laulannan ja heleiden soitintaustojen kontrastista syntyy pidemmän päälle persoonallinen jännite. Kun laulun hyväksyy lähinnä musiikin tunnelmiin viitoittavaksi osaelementiksi, aukeaa koko levy uudella tavalla.
Tasavahvasta materiaalista syvimmälle viiltävät ajattomasti mietiskelevä I’ll Forget About It sekä raikkaan kaihoisa Did You Have To Grow Up Too Fast. Yksittäisten avainkappaleiden metsästäminen on kuitenkin turhaa. The Last Day on olemassa ennen kaikkea kokonaisuutena, kypsymistään rauhassa odottaneena rakkauden hedelmänä. Se on levyllinen tungettelematonta ja omistautunutta musiikkia, joka taivuttaa charmantisti puolelleen, jos sitä vain malttaa pysähtyä kuuntelemaan.